Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä : 10 : Jälleenlöydetty aika

Kadonnutta aikaa etsimässä 10: jälleenlöydetty aika

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Nyt on sitten Proust-matka tehty. Välillä se oli henkeenkäyvän tiivistä, välillä toivottoman tuntuisen hidasta. Joidenkin hetkien vaikeatajuisuus vaihtui pian suuriin oivalluksiin ihmisen elämästä, heidän välisistään suhteista, rakkaudesta ja mustasukkaisuudesta. Uskaltaisin väittää, että vaikka sarjan ensimmäistä osaa, Swannin tietä, pidetään ehkä kaikkein helppotajuisimpana, tämä viimeinen oli kuitenkin jos ei nyt nopein lukea niin ainakin nopein oivaltaa.

Ulkoisia tapahtumia on jälleen vähän, ja ehkä niitäkin voidaan pitää tälläkin kertaa vain taustana Marcelin ajatuksille ja kokemuksille. Edellisessä osassa kuollut kertojan ”suuri rakkaus”, Albertine, on lähes kokonaan unohtunut eikä Marcel juurikaan muista rakastaneensa häntä joskus. Välillä hän jopa toteaa kylmän esineellistävästi:

”…he [naiset] pitivät puoliaan ja veivät turhan paljon tilaa niin kuin useimmissa kodeissa ne esineet, joille ei ole enää mitään käyttöä.”

Sen sijaan homoseksuaalisuudesta puhutaan tässä osassa paljon, ja nyt jopa ihan oikealla nimellään ja välillä hyvinkin eksplisiittisin ilmaisuin.  Yhdellä jos toisellakin miehellä, myös parhaalla ystävällä Robert du Saint-Loupilla, näyttää olevan tällaisia taipumuksia, ja joukon esitaistelijana on tietenkin paroni de Charlus, jota Marcel miettii paljon kirjan alkuosassa; hän löytää tästä hyviäkin ominaisuuksia, älykkyyttä lähinnä, mutta lopulta paroni on hänen silmissään vain vanha perverssi elostelija. Sen sijaan monen muun miehen ihastusta nuoriin sotilaisiin pidetään melkein normaalina. Vain itsensä Marcel sulkee tiukasti pois tästä piiristä – olkoonkin, että Proustia on pidetty homoseksuaalina ja esimerkiksi Albertinea itse asiassa jonkun Albertin piiloroolina. Mutta onko Kadonnutta aikaa etsimässä sitten omaelämäkerrallista tekstiä, tai autofiktiota, kuten nykyään sanotaan? En tiedä, eikä sillä lopulta ole mielestäni paljon merkitystäkään.

Huomionarvoinen seikka on myös se, että kirjan alkuosa tapahtuu ensimmäisen maailmansodan asemasotavaiheen aikana, ja sodan rintamat herättävät tietenkin paljon joskus enemmän, joskus vähemmän syvällisiä keskusteluja seurapiireissä. Jotkut aatelisrouvat osoittavat englantilaisten ihailuaan käyttämällä pinnallisia englanninkielen sanoja keskellä puhettaan, mikä saa aikaan lähinnä huvittavan vaikutelman, jotkut näkevät oman isänmaan ainoana oikeana ja sitten on pettureita, saksalaismielisiä, joihin paroni de Charlus muine vastenmielisine piirteineen lukeutuu. 

Mutta vähän kirjan keskivaiheen jälkeen aika yhtäkkiä hypähtää pitkälle eteenpäin. Sota on sodittu, seurapiiriväki vanhentunut ja rapistunut ja lihonut ja rumentunut (paitsi tietenkin Marcel itse); on leskeydytty ja löydetty uusia puolisoita. Robert on kaatunut sodassa. Marcel on yksinäinen ja ulkopuolinen ja pettynyt; hän tajuaa lopullisesti seurapiirien pinnallisuuden ja sen ihmisten turhamaisuuden ja suoraan sanottuna tyhmyydenkin. Ja silloin vanha kirjailijankutsumus, jo nuorena poikana Combrayssa kuuluisan kirjailijan Bergotten synnyttämä, alkaa nostaa päätään. Ja Marcel kirjoittaa. Hän vetäytyy muistoihinsa; vanhat tapahtumat tulevat jälleen eläviksi, alkaen siitä kuuluisasta lehmuksenkukkateehen kastetusta madeleineleivoksesta. Hän tajuaa, että teoksesta tulee laaja ja perusteellinen, ”ehkä yhtä pitkä kuin Tuhat ja yksi yötä”, kuten hän miettii. Kunpa vain horjuva terveys kestäisi! – Me tiedämme, että alkuperäisen Marcel Proustin terveys ei aivan kestänyt, mutta viimeinen osa tuli kuitenkin valmiiksi ja ilmestyi postuumisti 1927.

Kyllä Proustin vuorelle kiipeäminen kannatti, niin rikas tämä teossarja on. Se sisältää lukemattomia pohdintoja: rakkaudesta eri muodoissaan, mustasukkaisuudesta, yhteiskunnasta ja sen luokkarakenteesta, sodasta, nuoren miehen kehityksestä. Mutta ennen kaikkea muistista ja muistamisesta, ajasta, joka on takanapäin ja johon on pakko tarttua taiteen keinoin, jottei se katoaisi täysin. 

(Erityisesti uudet kotimaiset julkaisut on usein, ei aina, saatu kustantajalta arvostelukappaleina. Se, mistä kirja on saatu, ei vaikuta siihen, kehummeko vai emme.)

Tuija

Olen Tuija ja olen suhtautunut intohimoisesti kirjoihin ja lukemiseen jo yli 50 vuoden ajan. Myös työni on kirjojen parissa puurtamista, sillä toimin tietopalveluneuvojana Tampereen yliopiston kirjastossa. Luen mieluiten kaikkea laatukirjallisuutta dekkareita ja tyttökirjoja unohtamatta. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...