Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä 8 : Vanki

Osta kirja itsellesi

Jälleen pitkästä aikaa Proustin parissa, kuukausiahan tässä on taas mennyt modernimpaa kirjallisuutta lukiessa. Mutta se, joka alkuun näytti melkein toivottomalta urakalta, on nyt kuin vanhan ystävän luokse palaisi.

Vanki-romaanissa on kuten edeltäjässään Sodoma ja Gomorra -kirjassa kaksi keskeistä tapahtumien ja ajatusten ympäristöä. Toisaalla ovat Marcel ja hänen rakastettunsa Albertine, jotka tempovat toivottomilta tuntuvissa vihan, rakkauden ja mustasukkaisuuden kahleissa. Albertine tuntuu jollain lailla naiivilta Marcelin misantropian ja misogynian kohteena: Marcel on repivän mustasukkainen, mutta kuitenkin hän halveksii Albertinea kuten muitakin naisia:

”Myöhemmin käy ilmi, kuinka hämmästyttävällä tavalla Albertine oli kehittynyt, mikä minusta oli yhdentekevää, koska jonkun naisihmisen älylliset avut ovat aina perin vähän kiinnostaneet minua.”

Toisaalla kirjassa ovat sitten pariisilaisen yläluokan edustajat, tällä kertaa jälleen keskeisimmin homoseksuaali paroni du Charlus ja yhteiskunnan kermaan erinäisin keinoin itsensä hankkinut madame Verdurin, mutta eipä Marcel enää heitäkään rakasta tai kunnioita, vaan tutkii heidän erityispiirteitään aivan omanlaisellaan snobistisella ja yhä vain misantrooppisella tavalla. Marcel tekee lakkaamatta huomioita ympäristöstään, sen pienimmistäkin vivahteista, on kyse sitten ihmisistä, heidän puheenparsistaan, vaatteistaan tai kiinnostuksensa kohteista.

Tässä kohtaa on ihan pakko mainita eräs sarjan (tähän mennessä) vaikuttavimmista kohdista, kun Marcel kuulee kotikonsertissa Morelin, paroni du Charlusin viulistisuojatin, soittavan solistina fiktiivisen säveltäjä Vinteuil’n Sonaattia. Jotain hänenkin sisimmässään liikkuu, ei hän aivan loputtoman kyyninen ja negatiivinen ole. – Jossain ihan muussa tekstissä silmiini osui, että Marcel olisi nykyaikaisen muotidiagnoosiin mukaisesti erityisherkkä, ja kyllähän tässä jotain totta voi ollakin, niin kovin aistimuskylläistä teksti on ja niin tarkat ovat Marcelin tuntosarvet ihmisten parissa.

Kuten arvata saattaa, Marcelin ja Albertinen suhde katkeaa ainakin toistaiseksi. Jokainen lukija voi sitten pohtia tahollaan, onko Marcelissa kuitenkin joitakin piilossa olevia homoseksuaalisia piirteitä, vaikka Charlus onkin kuvattu kovin vastenmieliseksi. Toisaalta myös Albertinen ja tämän parhaan ystävättären Andréen suhteessa on selvä lesbolainen lataus, mutta sitäkin Marcel lähinnä halveksii. Mutta mihin heidän tiensä vievät? Löytääkö Marcel paikkaansa hienoston piiristä vai pettyykö hän lopullisesti heihin kaikkiin? Mielenkiintoisia kysymyksiä, joihin sarjan kaksi viimeistä osaa varmaankin tuovat vastauksen.

close

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada uudet kirjavinkit sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Tuija

Olen Tuija ja olen suhtautunut intohimoisesti kirjoihin ja lukemiseen jo yli 50 vuoden ajan. Myös työni on kirjojen parissa puurtamista, sillä toimin tietopalveluneuvojana Tampereen yliopiston kirjastossa. Luen mieluiten kaikkea laatukirjallisuutta dekkareita ja tyttökirjoja unohtamatta. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...