Nick Crumpton: Kaikki mitä olet tiennyt dinosauruksista on pötyä!

Kaikki mitä olet tiennyt dinosauruksista on pötyä!

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Uudenlaisia dinosaurustyyppejä löydetään nykyään kiivaammassa tahdissa kuin milloinkaan aiemmin. Itse asiassa peräti puolet kaikista tunnetuista dinosauruksista on löydetty vain kymmenen viime vuoden aikana, Nick Crumpton kirjoittaa. Ei siis ihme, että moni dinosauruksista luulemamme asia ei itse asiassa pidäkään paikkansa.

Dinosauruksia on esimerkiksi pitkään pidetty vaihtolämpöisinä, kuten nykyisiä käärmeitä ja liskoja, mutta uusimpien todisteiden valossa ainakin osa dinosauruksista – elleivät kaikki – ovatkin olleet tasalämpöisiä. Dinosaurukset eivät myöskään näyttäneet vihreiltä ja suomuisilta, kuten perinteisessä kuvastossa esitetään. Itse asiassa jos mietimme dinosaurusten todellista ulkonäköä, meidän tulisi katsoa esimerkkiä pikemminkin ulkona lentävistä linnuista. Linnuthan eivät nimittäin ole vain polveutuneet dinosauruksista, vaan ne yhä edelleen ovat dinosauruksia.

Nuorille dinosaurusfaneille edelle mainitut faktat eivät välttämättä ole enää uutta tietoa, mutta ilahduttavasti Crumpton ei ole päästänyt itseään helpolla ja kirjaan on päätynyt kosolti myös aivan uutta tutkimustietoa. Kirjan spinosauruksen häntä on huomattavan litteä ja korkea kuten krokotiileilla, aivan kuten vuoden 2020 löydöksessä saatiin selville. Kirja nostaa myös esille myös paleontologisen kuuman perunan, eli vuonna 2017 alkaneen keskustelun siitä pitääkö nykyinen jaottelu linnunlantioisiin ja liskolantioisiin dinosauruksiin ensinnääkään paikkaansa. Kirjaan on myös päätynyt paljon mielenkiintoisia mutta vähemmän tunnettuja dinosauruksia, kuten pikkuinen saturnalia, jonka kaltaisista eläimistä kehittyi myöhemmät valtavan kokoiset sauropodit.

Kirjaa lukemalla oppii siis varsin paljon. Vain eräs kömmähdys on sattunut mukaan, oletettavasti käännösvirhe. Luvussa jossa puhutaan fossiloitumisprosessista mainitaan, että yhden ainoan luun fossilisoitumisen todennäköisyys on noin yhden suhde biljoonaan. Ehkä nyt ei sentään, englanninkielinen sana billion käännetään yleensä miljardiksi. Yhtä kaikki, fossilisoituminen on sen verran harvinaista, että miltei kaikki maapallolla koskaan eläneet dinosaurukset ovat kadonneet jälkeäkään jättämättä. Voimme vain arvailla sitä lajien moninaisuutta, josta emme saa koskaan tietää mitään. Toisaalta sitä mielenkiintoisempia aikoja elämme nyt, kun löytöjä tehdään enemmän kuin koskaan.

Dinosauruksista innostuneelle lapselle Kaikki mitä olet tiennyt dinosauruksista on pötyä! on melkeinpä pakkohankinta, sen verran hyvää tietoa tähän kirjaan on kerätty, ja voisinpa suositella että vanhempi itsekin päivittää tietonsa tämän kirjan avulla. Gavin Scottin hienosti kuvittama teos on tämän vuoden lasten tietokirjojen parhaimmistoa.

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...