Marja Lappalainen ja Jarkko Vehniäinen: Kamala luonto : Sunnuntaijengi

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kamala luonto -sunnuntaistrippi-kokoelma nitoo yksiin kansiin 80 sivua sivun mittaisia sunnuntaisarjakuvia. Jarkko Vehniäisen ja Marja Lappalaisen sarjakuva on ilmestynyt albumeina vuodesta 2010 ja on kuudestoista Kamala luonto -albumi.

Yksikään eläimistä ei oikein voi älykkyydellä leveillä, joskin aina löytyy tyhmempiäkin eläimiä (paitsi silloin kun käsitellään Kettua, joka on pöhköin kaikista). Suosikkini näistä tällä kertaa lienee Majava, jonka sielunelämää avataan useassakin stripissä. Hänen sisältään kun paljastuu selittämättömän herkkä puoli.

Kamala luonto rakentuu enemmän tilannekomedialle kuin varsinaisille vitseille. Isompi formaatti antaa enemmän tilaa sarjakuville. Kamala luonto käyttää tilan tuomalla sarjakuviin enemmän dialogia tekojen sijaan. Päähenkilöt keskustelevat usein syvällisiä ja välillä sarjakuva eksyy absurdin mielikuvituksen puolelle.

Osa vetovoimasta perustuu sille, että hahmot on piirretty varsin lastenkirjamaisesti. Kun söpöksi piirretty kettu saapuu ilveksen luo jäniksenruho päässään, se rikkoo oletuksia, vaikka sarjaa olisikin seurannut pidempään.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 969 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...