Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
1980-luvun puolen välin tietämillä ilmestyi kotimaiselle kirjallisuuskentälle mielenkiintoinen uusi kirjailija: göteborgilaisessa yksiössään romaaneja naputteleva vankilapsykologi Jukka Larsson. Väkivaltainen vankilaromaani Kiusaaja ilmestyi 1986, vuonna 1987 puolestaan oli vuorossa Jeesuksen ja Juudas Iskariotin suhteelle perustuva Viettelijä, ja lopulta Kärsimystrilogian täydensi vuonna 1991 ilmestynyt Kantaja, romaani rakkaudesta ja ilmiannosta. Jukka Larssonin kirjailijakuvan tekee erityisen kiinnostavaksi se, että häntä ei ole olemassa. Nimimerkki Jukka Larssonin takaa löytyy Pirkko Saisio.
Vuonna 1993 yksiin kansiin kootun Kärsimystrilogian loppusanoissa Saisio selittää hahmon syntyä ja vastaanottoa. Jukka Larssonia voi pitää performanssina, argumentin todisteena, kirjallisuustieteen ja kirjallisuuskritiikin koetinkivenä. Mitä me luemme, kun me luemme? Mikä vaikuttaa teoksen vastaanottoon? Onko väliä sillä, onko kirjan kirjoittanut mies vai nainen? Tuttu vai tuntematon tekijä? Entä pitäisikö näillä olla väliä? Eikö teksti yksin riitä? Tätäkin kaikkea voi tarkastella Kärsimystrilogiaa lukiessaan.
Mutta entä itse romaanit? Kiusaaja on – nyt kun sen tietää – helppo tunnistaa Pirkko Saision tekstiksi. Se on armoton, vakava kirja vangeista ja vanginvartijasta, seksuaalisuhteista ja vallankäytöstä. Teksti on tiivistä, tarkkaan punnittua, iskevää. Se kuvaa brutaalejakin tekoja lakonisesti, todeten. Tekstin rytmi on tavattoman hieno, tarkka. Mutta onko osa romaanin kovuudesta ja machoilusta jo vähän turhankin alleviivaavaa, itsetarkoituksellista raflaavuutta?
Trilogian kohokohta on Viettelijä. Koska pohjatarina, Jeesuksen elämä ja teot, on lukijalle tuttu, voi tiiviissä kertomuksessa keskittyä hahmojen esittelyn sijasta kiehtoviin tulokulmiin. Keskeisiä henkilöitä ovat Jeesuksen ja Kariotin Juudaan lisäksi esimerkiksi turhautunut ja väsynyt maaherra Pilatus, prostituoitu Maria Magdaleena sekä kuolleista heräävä Lasarus. Myytit heräävät henkiin, ja Viettelijä tarjoaa kiehtovan tulkinnan yhdestä maailman tunnetuimmista legendoista.
Kantaja sen sijaan ei oikein ole samanparinen kahden ensimmäisen teoksen kanssa. Se on rakenteeltaan ja motiiveiltaan epäselvempi kuin Kiusaaja ja Viettelijä, mutta kyllä se samaan moraalisten tarinoiden sarjaan sopii. Päähenkilöitä on oikeastaan kaksi: Jukka Larsson ja hänen isänsä Toivo Larsson. Kuinka saarnaaja Toivon nuoruuden traumat ja toisen ihmisen kohtaamisen vaikeudet toisen maailmansodan aikaisessa Saksassa siirtyvät suoraan Jukalle, kuinka hän käsittelee niitä edelleen.
Valta, vallankäyttö ja toiseen vaikuttaminen ovat Kärsimystrilogian keskeiset teemat. Kiusaajan institutionaalinen valta rangaistuslaitoksen suhteessa vankiin ja vankien suhteessa toisiinsa, Viettelijän uskonoppineiden valta, ja Kantajan vanhemman valta lapseensa, tai ylipäänsä vaikutusvaltaisemman valta heikompaan. Toisena läpileikkaavana aiheena on homoseksuaalisuus. 1980-luvulla siitä puhuminen ei vielä ollut arkipäivää, ja varmasti osa Jukka Larssonin kirjailijahahmosta liittyy siihen, miten ja kuka homoseksuaalisuudesta saa kirjoittaa (tuohon aikaan).
2020-luvun näkökulmasta Kärsimystrilogia näyttäytyy voimakkaana romaanisarjana, vaikkei niitä alun perin yhteen ollutkaan tarkoitettu. Se, että tätä projektia varten Pirkko Saisio on nähnyt parhaaksi verhoutua salanimen taakse, ei ainakaan vähennä sarjan hohtoa. Ainakin Saisio-faneille Jukka Larsson on ilman muuta lukemisen arvoinen, ja miksipä ei muillekin. Suosittelen!
