Argentiinalaisen kuvittajan Joaquín Campin kannessa on kuvattuna selkeä vihreä maa ja sininen taivas, ja maan päällä on keinulauta, jolle on ratsastanut haarniskoitu ritari. Kuvitustyyli on vahvaa: väripinnat ovat varsin yksivärisiä ja voimakkaasti väritettyjä, ja kynänvedot näkyvät kuvituksessa vahvasti. Hyvin yksinkertaista ja selkeää tyyliä, siis.
Tekstiäkin on mukana, olkoonkin, ettei sille suuremmin olisi tarvetta: tämä kuvakirja toimisi aivan mainiosti sanattomanakin. Yksinkertaisesti riimitelty teksti selittää kuvia, mutta kuvat eivät kaipaa tekstiä tuekseen. Jutun juoni on selkeä. Aukeamalle on kuvattuna keinulauta, jolla alussa istuu ritari. Seuraavalla aukeamalla keinulaudan toiseen päähän istuu rosvopossu, joka nostaa ritarin ilmaan. Ritari saa sitten seurakseen Elviksen ja niin edelleen.
Meno käy vain oudommaksi, kun laudan päälle kerääntyy väkeä. Mitä yllättävää seuraavalla aukeamalla on? Lopulta juttu käy jo aivan villiksi, mutta sekös lapsilukijaa vasta huvittaakin. Värikäs kuvitus toimii ja ideassa on kekseliäisyyttä ja leikkisyyttä.
Aivan puhtain paperein Keinulauta ei kuitenkaan selviä. Mahtaakohan haalaripukuinen 1970-luvun Elvis olla 2020-luvun lapsille mitenkään relevantti? On myös hieman hämmentävää, että laudalle onnistutaan kasaamaan kahdeksan ihmishahmoa, jotka kaikki ovat valkoisia miehiä. Missä monimuotoisuus ja edustavuus? Kuvasto on etenkin ihmisten osalta vähän tylsää ja väärällä tavalla vanhanaikaista.
Palkitun kuvittajan tyyli on kuitenkin kiinnostava ja tunnistettava. Ehkäpä hänen tuotannostaan löytyisi lisääkin suomennettavaa, monet kirjoista ovat kyllä mielenkiintoisen näköisiä.








