Katarina Baer ja Kalle Koponen: Kiinan suurin harppaus : päämääränä maailman valvotuin kansa

Kiinan suurin harppaus

Osta kirja itsellesi

Kiinasta on kuulunut viime aikoina kummallisia uutisia. Uutisissa puhutaan kattavasta valvontakameraverkostosta sekä kasvojentunnistusteknologiasta, jonka pitäisi tunnistaa kuka tahansa valvontakameran näköpiiriin astuva kiinalainen. Tai mitä ajatella kansalaispistejärjestelmästä, jossa ihmisiä pisteytetään ja rangaistaan sen perusteella, miten hyvin hän on noudattanut sosiaalisia normeja ja sääntöjä? Uutiset tuovat lähinnä mieleen George Orwellin kirjan Vuonna 1984, joten kysymys kuuluu, mitä ihmettä Kiinassa tapahtuu ja miksi? Toimittaja Katarina Baer ja valokuvaaja Kalle Koponen asuivat Kiinassa juuri koronaepidemian kynnyksellä, mikä oli kirjan kannalta sikäli otollista, että epidemia osoittautui vedenjakajaksi myös kiinalaisessa valvontayhteiskunnassa.

Kirjan alku maalaa Kiinasta, tai ainakin Shanghaista, mielenkiintoisen kuvan. Vaurastuva ja jopa steriilin siisti kansakunta on turvallinen paikka elää, mutta uhkakuvia, valvontakameroita ja sähköaitoja näkyy silti kaikkialla. Ristiriita on kiehtova, Kiina viestittää ulkomaailmalle kasvavaa valtaansa, mutta samalla pelkää hysteerisesti omaa kansaansa.

Baer kertoo miten tätä digidystopiaa on huolella rakennettu jo 1990-luvulta lähtien. Silloin sai alkunsa ns. ”suuri palomuuri”, joka estää kiinalaisten pääsyn Facebookin, Googlen, Instagramin ja Youtuben kaltaisiin palveluihin – länsimedian sivustoista puhumattakaan. Siitä huolimatta nykyinen vimmainen panostus kaikenkattavaan valvontaan on suhteellisen tuoretta perua, sillä se alkoi kunnolla vasta presidentti Xi Jingpingin noustua valtaan 2012. Siinä missä ennen luettiin Maon punaista kirjaa, nykyään opiskellaan ”Xi Jingpingin ajatuksia sosialismista kiinalaisin erityispiirtein uudella aikakaudella”. Presidentin ajatukset määrittelevät siten voimakkaasti myös sensuroitavaa sisältöä.

Valtion ote on tiukentunut tiukkaan tahtiin. Vuonna 2016 hallitus esitteli uudet säännöt jotka entistä tarkemmin hallitsivat myös somen yksityisiä ja suljettuja keskusteluryhmiä. Tupakointi, tatuoinnit, avioliiton ulkopuoliset suhteet, huumeet ja uskonlahkot ovat kaikki aiheita joista on helppo jäädä sensuurin kynsiin. Maaliskuusta 2020 lähtien rajoituksia ”tarkennettiin” vielä sen verran, että sosiaalisessa mediassa julkaistun sisällön tulisi olla etupäässä vain myönteistä ja rakentavaa. Huhujen levittämiselle on nollatoleranssi, ja kiellettyä on myös kansallisen kunnian loukkaaminen, sekä taloudellisen ja sosiaalisen järjestyksen rikkominen. Käytännössä sensuuriviranomaisilla on hyvin vapaat kädet tulkita melkein mikä vain aihe kielletyksi.

Baer ja Koponen kiinnittävät kirjassaan erityistä huomiota koronaepidemian vaikutuksista Kiinaan. Epidemia aiheutti Kiinassa protestiaallon hallituksen peittely-yrityksiä vastaan ja myös joukkovetoomuksen sananvapauden puolesta. Hetken aikaa näytti jopa siltä, että epidemia saattaisi olla Kiinan oma ”Tšernobyl-hetki”, jota siis pidetään lähtölaukauksena Neuvostoliiton hajoamiselle. Hetki meni kuitenkin nopeasti ohi ja näyttää päin vastoin siltä, että henkilötietojen keruu on vain lisääntynyt epidemian myötä. Human Rights Watchin tutkija Maya Wang pitää todennäköisenä, että nämä uudet valvonnan muodot jäävät myös pysyviksi. Voi olla, että tämä kriisi jää historiaan hetkenä, jolloin tarkkailun ja valvonnan määrä otti ison harppauksen eteenpäin, kuten myös historijoitsija Yuval Noah Harari arvelee.

Kirjaa lukiessa herää kuitenkin väistämätön kysymys, mihin näin laajaa valvontaa oikeastaan edes tarvitaan? Asiaa kenties perustellaan turvallisuusnäkökulmalla, mutta kuten aikaisemmin todettiin, Kiina ei todellisuudessa ole erityisen turvaton yhteiskunta. Kuten Baer toteaa, jopa 26 miljoonan asukkaan Shanghai tuntuu turvallisemmalta kuin Keravan keskusta.

Ongelmana on siis pikemminkin kiinalaisen yhteiskunnan kouriintuva luottamuspula. Asiantuntijoiden mukaan tämä juontaa ennen kaikkea maan kommunistihistoriasta ja sen brutaaleista ilmiantokampanjoista. Keneenkään ei voinut luottaa ja mitä tahansa viatonta sanaa saatettiin käyttää sanojaansa vastaan. Lopputuloksena oli yhteiskunnallisen luottamuksen särkyminen, joka vaikutukset näkyvät yhä tänäkin päivänä. Luottamuspulaan vaikuttaa myös maan korkea korruptioaste, jota vastaan Xi Jingping on iskenyt poikkeuksellisen kovaa. Tosin Baer aiheellisesti kysyy voiko korruptiota todella poistaa maasta, jossa valta on absoluuttista ja jossa sitä ei mikään uhkaa?

Kirjasta löytyy lukuisia yksityiskohtia joita olisi helppo nostaa tähän kauhisteltavaksi, mutta ehkä päällimmäisenä jäi mieleeni kysymys mitä tämä loputon valvonta ja sensurointi lopulta tulee tarkoittamaan Kiinan hallinnon omille tavoitteille? Sensurointi ei ulotu vain tavallisiin kansalaisiin, vaan myös yliopistoihin ja tieteelliseen tutkimukseen. Niin ikään taide, kulttuuri, musiikki on jatkuvan tarkkailun alla. On vaikea kuvitella, että tämä kuristusote pidemmän päälle palvelee Kiinan omaa etua, sillä luovia ratkaisuja on vaikea tehdä järjestelmän sisällä, joka ei salli ajattelun vapautta. Toistaiseksi näyttää kuitenkin siltä, että Kiina todellakin saavuttaa suuren harppauksensa, eikä kansakaan valvontayhteiskuntaa vastusta, ainakaan suuressa mittakaavassa.

Olisi helppo tuudittautua tähän ajatukseen, että koko yritys on lopulta tuomittu epäonnistumaan, mutta Baer nostaa esiin paljon huolestuttavamman vaihtoehdon. Kiinasta on tulossa koko maailman johtava tekoälyn innovaatiokeskus, joka myy osaamistaan myös ulkomaille. Vuonna 2018 Kiina myi valvontateknologiaansa jo kahdeksaantoista maahan. Tuleeko tällaisten valvontajärjestelmien leviäminen muuttamaan ratkaisevasti tasapainoa demokratioiden ja autokratioiden välillä on huolestuttava mahdollisuus.

Kiinan suurin harppaus on erittäin mielenkiintoinen ja tärkeä kirja: se mitä nyt tapahtuu Kiinassa saattaa hyvinkin pian olla todellisuutta myös muualla. Sinänsä synkkää aihetta kuitenkin keventää Kalle Koposen valokuvat, jotka tuovat kiinalaisten tavallisen arjen lähelle lukijaa. Kirjassa onkin ehdottomasti positiivista se, että siinä päästään myös tutustumaan paikallisiin asukkaisiin ja heidän ajatuksiinsa aiheesta. Kiintoisa kirja ehdottomasti, suosittelen!

close

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada uudet kirjavinkit sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka käyttää vapaa-aikansa mieluusti kirjojen parissa. Sarjakuvat ovat sydäntä lähellä, mutta lukulistalle pääsee säännöllisesti myös tietokirjallisuus, erityisesti muistelmat ja elämäkerrat herättävät kiinnostusta. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...