Vicki Myron: Kirjastokissa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Dewey Readmore Books on sekä kysymys että sopiva nimi kissalle, joka löytyy kirjaston palautusluukusta eräänä kylmänä aamuna. Iowan pikkukaupungin kirjasto adoptoi pienen kissan kauneuden, valloittavuuden ja persoonallisuuden vuoksi, mikä pelastaa sekä lama-ajan kirjaston että kaupungin, josta olisi ajan mittaan luultavasti tullut vain elämästä tyhjentynyt aavekaupunki.

Kirjastokissa kertoo kissan tarinan unohtamatta kissan ympärillä olevia ihmisiä, mikä tekee kirjasta ja kissasta mielenkiintoisemman. Yksi pieni kissa tuo iloa, lohdutusta ja onnea niin kirjaston henkilökunnalle, koko pikkukaupungille kuin muulle maailmalle. Kirja on sekä lämminhenkinen, että hauska. Jokainen lemmikin omistanut tietää, kuinka hullu eläin kuin eläin voi olla, mutta on silti vaikeaa saada sitä hullutusta eläväisenä paperille.

Jostain syystä eläimet saavat sekä nauramaan että itkemään helpommin ja kun kyse on elämäkerrasta, voi jo arvata miten kirja päättyy. Tätä kirjaa ei kuivin silmin tai naurunpyrskähdyksittä voi lukea, joten suosittelen kirjan kanssa nenäliinapakettia ja neuvoisin välttämään kirjan lukemista julkisissa kulkuvälineissä. Surulliset kirjat saattavat olla hankalia paloja, mutta kannattaa kestää loppuun asti.

Koiraihmisille voi suositella vastapainoksi kirjailija ja kolumnisti John Groganin lemmikkielämäkertaa Marley ja minä.

Paula

Paula on fanaattinen lukija ja yhtä aikaa on yleensä niin kaunoa kuin kaiken maailman tietokirjallisuuttakin luettavana. Paula etsii aina erikoisia lukukokemuksia, mutta silti joitakin lempikirjailijoitakin löytyy. Lukemisen lisäksi matkustelu ja kaikenmoiset käsityöt kuuluvat rakkaisiin harrastuksiin. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 293 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...