Päivi Istala (toim.): Kirjeitä Saima Harmajalle

Kirjeitä Saima Harmajalle

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Saima Harmaja -seuran puheenjohtaja, toimittaja Päivi Istala on koonnut runoilijan syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi kokoelman aikalaiskirjeenvaihtoa. Suurimman osan teoksesta muodostavat Harmajan rakastetulta Jaakko Holmalta, Jakelta, sekä kirjailija-kääntäjä Tyyni Tuuliolta saadut kirjeet.

Lauantaina olimme ”maskiksissa”. Hauska juhla, vaikka hiukan vähän kansaa. Kestivät muuten kello 6:een, ja minä pidin hauskaa parhaani mukaan. Kun tulimme kotiin, olin niin väsynyt, etten jaksanut ajatella Sinuakaan, mitä muuten teen joka ilta – muulloin en ehdi!”

Näin kirjoitti Jaakko Holma, Saima Harmajan päiväkirjojen salaperäinen rakastettu J., kirjeessään Saimalle tammikuussa 1933. Ja melkein samoihin aikoihin Harmajan päiväkirjasta voidaan lukea: avasin hänen kirjeensä ja turhaan etsin sieltä hellyyden ja ikävän sanoja. (-) Tahtoisin oppia samalla lailla työntämään hänet syrjään silloin, kun en tarvitse häntä.”

Kirjeitä Saima Harmajalle on Harmaja-fanille ihana pieni aarre. Luin Jaakko Holman kirjeitä melkein kyynel silmässä. Niin epäsuhtainen tämä rakkaustarina oli: alkuihastuksen jälkeen reippaalla urheilijapojalla ja henkistyneellä runotytöllä oli kovin vähän yhteistä, ja kuitenkin tiedämme Harmajan päiväkirjoista, miten paljon runoilija otti irti tästä suhteesta, miten paljon suomalaisen lyriikan kauneimpia rakkausrunoja siitä syntyi.

Ja Jaakko Holma koetti rauhoitella; 13.3. päivätyssä ”erokirjeessään” hän perusteli varsin järkevän tuntuisesti, että heidän tulisi olla vain ystäviä, suhteessa ei ole hänen puoleltaan rakkautta. Vastausluonnos on – lyhyen elämäkerrallisen esittelyn lisäksi – ainoa Harmajan teksti tässä kirjassa. Sydäntäsärkevää luettavaa sekin on, samoin kuin Saiman päiväkirjamerkintä samalta ajalta. ”Sain häneltä eilen kirjeen, joka käänsi koko sydämeni nurin.” – Kuitenkin Holman kirjeet luettuaan on vaikea syyttää häntäkään mistään – ja miten taitava ja humoristinen kirjeenkirjoittaja hän oli!

Tämän katkeransuloisen rakkaustarinan ohella kirja on mainio henkäys 30-luvulta sekä Holman että Tyyni Tuulion kirjeiden muodossa; lisäksi mukana on muutama kirje satunnaisemmilta ystäviltä.

Huhtikuussa WSOY julkaisee vielä uuden painoksen Harmajan Kootuista runoista, ja toukokuussa on luvassa pokkarilaitos Kaarina Helakisan elämäkerrasta Saima Harmaja : legenda jo eläessään. Näitä siis jäämme odottelemaan.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...