Kaarina Helakisa: Saima Harmaja : legenda jo eläessään

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Sinä olit meille Runoilija. Kalvas. Hauras. Aineeton. Eteerinen. Runoilija eli sinun laillasi, ja sinä elit meille runojesi usvassa, valohämyssä, autereessa, kamarasta irti, ja ajasta, kuulaana, ohuena kuin paperinukke valkoisella arkilla.” Näin Kaarina Helakisa kirjoittaa Saima Harmaja -kokemuksistaan elämäkerran alussa. Olihan Harmaja monille lukijoilleen se runoilijoista runoilijoin, jonka tekstejä ja elämää matkittiin; tästä on Helakisan lisäksi muistelmissaan kertonut esimerkiksi Aila Meriluoto.

Saima Harmajan (1913-1937) elämä oli lyhyt, mutta kiihkeä. Hän ehti julkaista kolme runokokoelmaa – neljäs ilmestyi postuumisti – ja elää ainakin lukijoidensa mielestä hyvin runoilijamaisen elämän. Elämäkerrassa, joka ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1977, Helakisa valottaa tätä elämää, mutta kertoo myös ansiokkaasti Harmajan eteerisen runotytön toisesta puolesta, siitä mustan huumorin täyttämästä. Etenkin Tapani-veljen kanssa käydyssä kirjeenvaihdossa tämä humoristinen puoli tulee esille; eipä voisi aluksi kuvitella kuolinilmoitus-Saiman runoilleen myös tällaisia säkeitä: ”En Kuuselaa mä sietää voi, on päänsä niinkuin sieni. Hän paha on ja ilkee, oi, pää suuri, ruumis pieni.”

Helakisa on jakanut mielenkiintoisesti elämäkerran eri osiin. Hän kertoo Harmajasta tyttönä, runotyttönä, runoilijana, sairaana. Tämä jaottelu tuo mielestäni Harmajan eri puolet hyvin esille, mutta teksti säilyy luettavana ja kronologia on helppo hahmottaa. Tekstissä ärsyttää ainoastaan Helakisan itsepintainen tapa tuoda omaa elämäänsä ja omia mielipiteitään sekä 70-luvun henkeä mukaan, muutenhan kirja kertoo ansiokkaasti Harmajan elämän lisäksi 1920- ja 30-lukujen yleisestä ajatusmaailmasta ja kirjallisuudesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *