Travis Baldree: Legendoja ja latteja

Legendoja ja latteja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Viv-örkki on kyllästynyt väkivaltaiseen barbaarielämään. Kuolleen skalverttikuningattaren päästä löytyy kivi, jonka Viv nappaa viimeisen seikkailunsa saaliiksi. Sitten hän marssii pois entisestä elämästään kohti uutta.

Uusi tarkoittaa kahvilan perustamista Thuneen, kaupunkiin, jossa juuri kukaan ei ole koskaan kuullutkaan kahvista. Viv on matkoillaan törmännyt maahisten kahvilaan, jossa tarjoiltiin herkullista kahvia, ja sitä hän haluaa nyt muillekin tarjota. Thunesta löytyy karmivassa kunnossa oleva talli, mutta sen sijainti on erinomainen, joten Viv ostaa sen ja löytää sitten taitavan hiiden kunnostamaan sen kanssaan. Työpaikkailmoituksen myötä löytyy succubus hoitamaan tarjoilua Vivin seuraksi ja niin kahvila saadaan auki.

Kaupungin ensimmäisen kahvilan perustaminen ei kuitenkaan ole helppoa. Vastaan tulee tavanomaisia uuden yrityksen vaikeuksia. Vivillä on onneksi seikkailujensa myötä hyvät starttirahat ja parimetrisenä örkkinä keskimääräistä enemmän vipuvartta suojelurahojen perässä olevien gangsterien hätyyttelyyn, mutta entä kun menneisyys hiipii varjoista uhkaamaan Vivin uutta onnea?

Tarina on leppoisaa hyvän mielen fantasiakirjallisuutta, jossa keskitytään suurien seikkailujen sijasta yksinkertaiseen, hiljaiseen elämään kahvilanpitäjänä. Kahvilan pitämiseen liittyy kaikenlaisia pulmia, joita ratkotaan yksi kerrallaan. Mieleen tulee managerointipelit, joissa edetään tasolta toiselle ja saadaan aina uusia ominaisuuksia. Samalla logiikalla tämä tarinakin toimii.

Mukana on vähän slow burn -romantiikkaa, vahvaa ystävyyden puolestapuhumista ja pyrkimystä ratkaista ongelmia väkivallan sijasta rauhanomaisesti. Viv voisi isona örkkinä helposti ratkaista pulmia väkivalloin, mutta hän vastustaa vanhoihin tapoihinsa palaamista kaikin voimin. Jos siis haluat hengailla eeppisessä fantasiamaailmassa ilman eeppisiä seikkailuja, taisteluita ja konflikteja, Legendoja ja latteja on ilahduttava elämys. Siitä on tullutkin monille lukijoille lohtukirja, josta voi hakea turvaa.

Ennen kaikkea äänikirjojen lukijana tunnetuksi tullut Travis Baldree kirjoitti tarinan alunperin NaNoWriMoa varten. Siitä on sittemmin tullut melkoinen menestys. Englanniksi sarja on saanut jo jatkoa, esiosa Bookshops & Bonedust kertoo Vivin taustoista ennen Legendoja ja latteja -kirjan tapahtumia. Toivottavasti sekin saadaan suomeksi. Tämä suomennos on Jade Haapasalon käsialaa ja fantasiamaailman sanasto on kääntynyt suomeksi oikein sujuvasti. Legendoja ja latteja on nopea- ja helppolukuinen kirja, oikein ilahduttava pieni kirjallinen kahvikuppi ja kanelipulla.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 301 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...