Saima Harmaja: Kootut runot sekä runoilijakehitys päiväkirjojen ja kirjeiden valossa

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Saima Harmajan syntymästä tuli toukokuussa kuluneeksi 100 vuotta, ja tätä on juhlistettu usein teoksin: Elämä on kaunis, Kirjeitä Saima Harmajalle, Saima Harmaja : legenda jo eläessään, joista viimeksimainittu on uusintapainos Kaarina Helakisan kirjoittamasta elämäkerrasta. Juhlavuoden huipentaa uusi painos Harmajan Kootut runot -teoksesta, joka ilmestyi ensimmäisen kerran 1938; juhlavuoden painos noudattaa muuten vuoden 1942 täydennettyä laitosta, mutta mukana on pari Harmajan jäämistöstä myöhemmin saatua suomennosta.

Saima Harmajan runot ja päiväkirjat ovat merkinneet paljon yhä uusille tyttösukupolville. Kuinka moni onkaan voinut löytää itsensä tästä kiihkeästä runoilijasta, joka elää nuoruusvuosiaan toisaalta runojen, toisaalta koulun matematiikan puristuksessa. Ympäristö ei aina ymmärrä intohimoa kirjoittamiseen; vanhemmat pitävät sitä jopa haitallisena terveydelle ja kehitykselle. Mutta Saima on toista mieltä. ”Minun sielunelämäni on tervettä ainoastaan silloin, kun se aina on hiukan kiihkeää”, hän kirjoittaa päiväkirjaansa 13-vuotiaana. Sama kiihkeys valtaa Saiman, kun hän tyttövuosien lukuisten ihastuksien jälkeen kohtaa elämänsä suuren rakkauden kesällä 1932, olkoonkin että rakkaus myöhemmin osoittautuu enemmän tai vähemmän muotopuoleksi, eikä sen jatkumiseen voi oikein kukaan uskoa, ei edes hän itse: ”Jumala! Älä ota minulta pois häntä. Minä tiedän, että Sinä teet sen kuitenkin, mutta minä rukoilen silti: anna minun pitää hänet!”

Kiihkeän, rakastavan runoilijan vastapainoksi elämää muotoilee jo varhain sairaus, ensin kaikkinainen yleinen heikkous ja taipumus depressiivisyyteen, sitten keuhkotuberkuloosi, johon Harmaja menehtyikin vasta 23-vuotiaana. Nummelan parantolassa ja myöhemmin Helsingin keuhkotautisairaalassa kirjoitetut runot ja päiväkirjamerkinnät ovat sydäntäsärkevän traagisia. Kuitenkin mukana on aina mustan huumorin sävyttämä puoli, joka parhaiten näkyy Tapani-veljelle osoitetuissa kirjeissä, runoissa siitä ei ole häivääkään.

Uskoisin, että juuri päiväkirjat ovat johdattaneet niin monia lukijoita Harmajan lyriikan pariin. Runoja onkin mahdollista lukea yhdessä päiväkirjamerkintöjen kanssa, koska ne kaikki ovat päivättyjä. Toisaalta kuitenkin runot elävät edelleen aivat sellaisinaankin. Ne ovat harvinainen dokumentti monipuolisesta lahjakkuudesta. Harmajan eläessä ilmestyi kolme kokoelmaa: Huhtikuu (1932), Sateen jälkeen (1935) ja Hunnutettu (1936); Kaukainen maa ilmestyi postuumina 1937. Kaksi ensimmäistä kokoelmaa sisältävät paljon luontolyriikkaa, Hunnutetussa kuolema tulee yhä läheisemmäksi. Kaukainen maa sisältää Harmajan väkevimmät rakkausrunot. Lyhyestä kestostaan huolimatta Harmajan kirjailijantyö sisältää laajan näköalan suomalaisen 1920- ja 1930-luvun lyriikkaan. Hänen runoissaan ovat rinnan Jumala, luonto, rakkaus ja kuolema, yhä pätevillä tavoilla kuvattuna.

Silmies tummaan kultaan

vuodet hukkua saa.

Ruusuja hehkuu huone.

Ei ole kuolemaa.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *