Harri István Mäki: Kirottu

Kirottu

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Harri István Mäki on pitkän linjan kirjailija, joka on tehnyt lasten- ja nuortenkirjoja vuodesta 1999 alkaen kovaa tahtia: kirjoja on ilmestynyt kymmeniä. Haamullakaan Mäki ei ole ensimmäistä kertaa asialla: Haamu on julkaissut aikaisemmin muutaman Mäen lasten satukirjan zombieista, aaveista ja vampyyreistä.

Kirottu on kuitenkin nuorten kauhukirja. Sen pääosassa on Viktor, joka heti kirjan aluksi tappaa parhaan ystävänsä Melissan. Melissa on jostain syystä Viktorin mielestä kaiken tämän elämässä vallitsevan kurjuuden alkusyy, joten Viktor päätyy tuuppaamaan Melissan laiturilta järveen. Uimataidoton Melissa uppoaa pinnan alle, eikä Viktor säntää perään pelastamaan ystäväänsä, ei ennen kuin on aivan liian myöhäistä.

Viktor tuntee syyllisyyttä, totta kai. ”En halunnut tappaa häntä, halusin vain pelotella hänet hengiltä.” Mutta kummallista kyllä, seuraavana päivänä Melissa on taas koulussa, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tästä alkaa Viktorin pitkä piina.

Kirja kuvaa Viktorin kärsimyksiä syyllisyydentunnoissaan ja tuskissaan. Ympärillä tapahtuu kaikenlaista yliluonnollista ja kummallista, kirja hyödyntää veteen liittyvän kauhun peruskuvastoa tavalla, joka on paatuneelle kauhufanille tuttua, mutta silti ilahduttavan karmivaa.

Tyyliltään Kirottu on pääasiassa lyhyiden kappaleiden ja lukujen tykitystä. Luvut ovat keskimäärin muutaman sivun mittaisia ja kappaleet usein vain yksittäisiä lauseita tai rivejä. Teksti etenee takovalla tahdilla kovaa vauhtia ja imaisee kyllä lukijansa mukaansa.

Nuorten kauhukirjoille lienee kyllä kysyntää ja sikäli Kirottu on kirja paikallaan. Ihan täysosuma se ei kuitenkaan ole. Loppuratkaisu tulee vähän äkisti ja töksähtäen. En ollut ihan tyytyväinen siihen, miten asiat ratkeavat; en mene syvemmälle vältelläkseni spoilereita, mutta sanotaan nyt vain, että lopetus ei tosiaan ollut kirjan parasta antia.

Kannattaako silti lukea? Miksipä ei. Kuten todettua, hyviä nuorten kauhukirjoja ei Suomessa liiaksi julkaista, ja vauhdikas teos ei kovin pitkään vähän heikommankaan lukijan käsissä viivy. Kyllä tätä voi kauhunjanoisille yläkoululaisille suositella.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...