Sanna Tahvanainen: Kirsikoita lumessa

Osta kirja itsellesi

Olen saanut viime vuosina todella ilahtuneena lukea itselleni tärkeiden kirjailijoiden teoksia ensimmäistä kertaa suomeksi tai heistä kertovia kirjoja ihan uudenuutukaisina: vaikkapa Minervan julkaisemat L.M. Montgomeryn kirjat, Riitta Jalosen Kirkkaus, joka perustuu löyhästi kirjailija Janet Framen elämään, ensimmäinen vakavasti otettava, Ritva Ylösen kirjoittama Saima Harmajan elämäkerta sekä nyt tämä käsillä oleva ihanuus, Kirsikoita lumessa, joka perustuu osin todellisiin tapahtumiin kirjailija Sylvia Plathin elämässä, osin hänen kirjaansa Lasikellon alla. Se kertoo 1950-luvun helteisestä kesästä New Yorkissa ja nuoren lahjakkaan kirjailijanalun kiihkeästä kuukaudesta Mademoiselle-lehden toimitusharjoittelijana. ”New Yorkissa tärkeintä on kirjoittaminen ja työ, toiseksi tärkeintä ovat miehet”, tuumii Sylvia kirjan alussa, ja se kertookin paljon tämän kuuman kesän luonteesta.

Sylvia on hyvin omalaatuinen, kulmikas luonne, eikä hän pyytele itseään anteeksi, vaikka joutuukin kovasti kätkemään kotopuolensa köyhyyttä ja omaa vaatimatonta garderobiaan. Rikkaasta kodista tuleva Carol LeVarn on hänen paras ystävänsä Mademoiselle-ryhmässä, eräänlainen alter ego ainakin miesasioissa: kumpikin nuori nainen etsii kiihkeästi sitä täydellistä treffikumppania, jolle asetetaankin sitten korkeat vaatimukset, vaikka avioliitto ja perheen perustaminen ovat kummallekin vastenmielisiä. – Toisaalta Sylvia etsii kaikkialta romaanin aineksia, hän kun haluaisi tänä kesänä sellaisen kirjoittaa, mutta hän löytää vain vetäviä kirjan nimiä.

Tunteikas Sylvia näyttää pyörivän itsensä sekaisin erilaisten vaatimusten ja mahdollisuuksien karusellissa. Hän jopa kertoo eräälle ystävättärelleen haluavansa olla juutalainen, vaikkei sitä olekaan. – Tästä minulle tuli mieleen Lasikellon alla -kirjan päähenkilö; sehän on Esther Greenwood, kovasti juutalaiselta kalskahtava nimi. Lisäksi tuo juutalaisuuden ihailu johtunee osin kesän suuresta uutistapahtumasta, kun vakoojiksi uskotut Ethel ja Julius Rosenberg teloitetaan sähkötuolissa, ja hehän olivat paitsi kommunisteja myös juutalaisia.

Mitä Sylvia sitten pohjimmiltaan on? Sitä hän ei tunnu romaanin sivuilla löytävän, vaikka kerta toisensa jälkeen hänen sydämenlyöntinsä kolkuttavat ”minä olen, minä olen, minä olen” -tahtia. Tahvanaisen Sylvia viskoo kesän päätteeksi Esther Greenwoodin tavoin vaatteensa alas kattoterassilta, mutta sen hän tekee huomattavasti paremmalla mielellä, hän suuntautuu elämään eikä kuolemaan.

Minulla on kotikirjastossani hyllymetrin verran Sylvia Plathista tehtyjä tutkimuksia ja hänen kaikenkarvaisia elämäkertojaan. Luettuani vuosien kuluessa tuon hyllymetrillisen olisin valmis uskomaan, että Tahvanainen on löytänyt jotain aivan olennaisesti sylviamaista. Mutta mikä parasta, hänen kirjansa voi lukea nautinnolla tietämättä mitään Sylviasta tai Estheristä; onhan se kiihkeä ja tunteisiin vetoava naisromaani 1950-luvun New Yorkista, ajasta jota ei enää ole, mutta jonka me kaikki elokuvien ja kirjojen kautta tunnemme.

Tuija

Olen Tuija ja olen suhtautunut intohimoisesti kirjoihin ja lukemiseen jo yli 50 vuoden ajan. Myös työni on kirjojen parissa puurtamista, sillä toimin tietopalveluneuvojana Tampereen yliopiston kirjastossa. Luen mieluiten kaikkea laatukirjallisuutta dekkareita ja tyttökirjoja unohtamatta. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.