Leah Hazard: Kohtu : Sieltä me kaikki tulemme

Kohtu

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kätilö Leah Hazard on ottanut asiakseen selvittää, mistä kohdussa on kyse. Se onkin erinomainen aihe tietokirjalle: kohdusta jokainen ihminen on lähtöisin. Tämä hyvin ainutlaatuinen ja monipuolinen elin on sitä paitsi tavattoman kehnosti tunnettu ja historiallisesti monenlaisten väärinkäsitysten kohde. Naiserityiset aiheet jäävät herkästi katveeseen, eikä tällaisia yhteen elimeen keskittyviä tietokirjoja muutenkaan kovin monia mieleen tule, aivoja käsitteleviä opuksia lukuunottamatta.

Tekstiä piisaa ja aihetta tarkastellaan monesta eri näkökulmasta. Hazard käsittelee muun muassa kuukautisia, hedelmöitystä, raskautta, synnytystä, menopaussia ja kohdunpoistoa. Tulevaisuuttakin tarkastellaan, eikä aborttikysymykseltä voi välttyä – sitä käsitellään luvussa ”Lisääntymismurha”, jossa kerrotaan muun muassa pakkosteriloinneista. Luvassa on siis hyvin raskaitakin aiheita. Hazard ei myöskään epäröi ottaa kantaa: osa kohtuun liittyvistä kysymyksistä on vahvasti politisoituja ja Hazard on sinnikkäästi naisten lisääntymisterveyden puolella.

Yhtä aikaa yllättävää ja odotusten mukaista on se, miten vähän kohdusta tiedetään. Hazard, joka sentään on koulutettu kätilö ja siten alan asiantuntija, saa itsekin oppia matkanssa varrella uutta ja toisaalta törmää useampaan kertaan asioihin, joista ei yksinkertaisesti tiedetä kovin hyvin vielä tänä päivänäkään. Puhumattakaan sitten kaikesta siitä väärästä ja harhaanjohtavasta tiedosta, mitä kohdusta ja naisten lisääntymisterveydestä on vuosien varrella kehitelty. Paljon tietoa on onneksi kertynyt ja kirjassa on hyviä lupauksia tulevaisuuden suhteen, kun Hazard esittelee tällä hetkellä tehtävää tutkimusta ja uutta tutkimusrahoitusta.

Tulevaisuudenvisioissa onkin paljon kaikenlaista mielenkiintoista. Yksi hieno esimerkki on kuukautisvuodon mahdollisuudet endometrioosin diagnosoinnissa. Endometrioosi on pahimmillaan hyvin kivulias ja rampauttava naistentauti, jonka diagnosoiminen vaatii työläitä ja kajoavia tutkimuksia, joihin pääseminen ei ole helppoa. Diagnoosin saaminen voi viedä vuosikausia. ROSE-tutkimuksessa kehitetään menetelmää, jolla endometrioosia voitaisiin diagnosoida kuukautisvuotonäytteistä. Kuukautisvuodossa olevat solut nimittäin voivat paljastaa endometrioosin.

Hazardin kirjoitustyyli on oikein toimiva ja suomentaja Nina Mäki-Kihniä on tehnyt kelpo työtä. Asiasisältö, haastattelut ja henkilökohtainen puoli ovat hyvässä tasapainossa ja Hazard antaa tarvittaessa äänen keskustelun molemmille puolille. Esimerkiksi kun pohditaan, voiko kuukautisista luopua kokonaan e-pillereillä, Hazard haastattelee molempia mielipiteitä edustavia asiantuntijoita. Toisaalta ääntä ei suotta anneta tasapuolisuuden nimissä vaikkapa abortinvastustajille tai muille naisten oikeuksien rajoittajille. Hazard huomioi myös hyvin sen, että kyse on naiserityisistä kysymyksistä unohtamatta kuitenkaan transihmisiä, kohduttomia naisia ja kohdullisia ihmisiä, jotka eivät ole naisia.

Kohtu on helppo kirja suositella kaikille kohdullisille, jotka haluavat ymmärtää kehoaan paremmin.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 318 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...