Runoilija Tomi Kontion ja kuvittaja Elina Warstan herkän kuvakirjasarjan kolmannessa osassa koira nimeltään Kissa kyllästyy kiertelevään elämään. “Me nukumme milloin missäkin, siltojen alla hylätyissä taloissa, rappukäytävissä ja roskakatosten alla. Mutta usein joku ajaa miedät pois yöpaikoistamme.” Viimeinen niitti on rautatieasemalla kohdattu pieni tyttö, joka ihmettelee, eikö koiralla ole kotia.
Kokemus on yhtä aikaa suloinen ja alakuloinen. ”Sinä tunsit kaipausta”, toteaa kissa nimeltä Koira. Tämä kaipaus, jota Kissa on pitänyt salassa itseltään ja muilta: hän toden totta kaipaa kotia. Kissa ja Koira muistuttavat Näätää, että vaikka nyt on kesä, talvikin tulee, ja se on pitkä ja pimeä. Ystävyys ei lämmitä palelevaa kuin kuvaannollisesti. Niinpä Näätä ottaa asiakseen hankkia ystävyksille kodin. Lopulta, muutaman harharetken jälkeen, sellainen löytyykin.
Koira nimeltään Kissa kaipaa kotia johdattaa lukijan elämän perustarpeiden äärelle. Kukapa ei lopulta kaipaisi kotia. Oman kodin ei tarvitse olla kummoinen, kunhan se on turvallinen, lämmin ja siellä on luotettavia ystäviä.
Kirja on rakennettu sarjan tutuista palikoista. On Kontion herkkä, lämminhenkinen ja humaani teksti ja Warstan hieno Helsingin tunnistettavia paikkoja esittelevä kuvitus. Molemmat ovat ensiluokkaista jälkeä ja tukevat hienosti toisiaan. Tämä ei toimisi yhtä hyvin, jos jompikumpi puuttuisi. Kirjasarja on saavuttanut klassikonasemansa ansaitusti.








