Carlos Fuentes: Kotkan istuin

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Vuoden 2020 alussa Yhdysvallat katkaisi kaikki Meksikon sähköiset viestintäyhteydet. TV:n, radion ja internetin vaiettua ihmiset joutuivat kommunikoimaan jälleen vanhanaikaisesti kirjeitse. Viestejä riittääkin välitettäväksi, sillä presidentinvaaleihin on aikaa enää vajaa neljä vuotta. Kähmintä kulisseissa on alkamassa täydellä teholla. Halukkaita kotkan istuimen uudeksi valtiaaksi tuntuu tunkevan ovista ja ikkunoista. Jokaisella on suosikkinsa.

Vuonna 1928 syntynyt Carlos Fuentes lienee viimein uupunut toivomaan parempaa, sillä Kotkan istuin on kyyninen ja tyly, täysin lohduton kuvaus valtapelin armottomuudesta. Sen sivuilla vähäinenkin lupaus kauniimmasta huomisesta kaatuu armottomaan pettymykseen, kun puhtoisinkin poliittinen untuvikko raivaa esteet tieltään vähänkin valtaa saadessaan. Jokainen on valmis pettämään hyväntekijänsä. ”Jos haluaa päästä hallitukseen, pitää ensin niellä litra etikkaa nenän kautta. Se on parasta valmistautumista presidentin virkaan, sen voin vakuuttaa…” Fuentes viittaa Machiavelliin ja von Clausewitziin toistuvasti.

Ankaruudestaan ja lohduttomuudestaan huolimatta (vaiko juuri siksi?) Kotkan istuin on erinomainen kirja. Carlos Fuentesilla on sana hallussaan. Painavaa sanottavaa ja tarkkaa poliittista analyysiä on tarjolla etenkin kirjan alkupuolella; loppua kohti juonenkäänteet nopeutuvat ja yllätyksiä, useimmiten ikäviä sellaisia, on luvassa lähes jokaisessa kirjeessä. Romaanin kirjemuotoinen kerronta saattaa alkuun tuntua hieman oudolta, mutta Fuentes käyttää muotoaan taitavasti. Luultavasti perinteisemmin kerrottuna kirjan tarina ei olisi toiminut yhtä tyrmäävin tehoin.

Helppo kirja Kotkan istuin ei ole, eikä taatusti kevyt, mutta se kannattaa lukea. Carlos Fuentes on nousemassa suurimpien suosikkieni joukkoon.

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää jalkapallosta, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

5 kommenttia

  1. Arvaapa kuka luki tätä hyvässä uskossa maahaastetta varten! Turhaan luettu, näemmä. Ei vaan, mainio kirjahan tämä oli. Vähän oli runsaanlaisesti dialogia kirjeromaaniksi ja takakansi livauttaa vähän liikaa heti ensimmäisessä lauseessa, mutta kyllä tässä oli poliittinen kähmintä korkealla tasolla.

  2. Joo, takakanteen ei kannata tarttua. Paitsi että se paljastaa paljon, se myös ohjaa odotuksia kirjan suhteen outoon suuntaan. Itse asiassa juuri tämän kirjan lukemisen jälkeen en ole oikeastaan ikinä lukenut kirjan takakantta ennen kirjaan tarttumista.

  3. Minä kyllä luen lähes aina takakannen. Olenkin monesti ihmetellyt sitä, mistä ne(kuka niitä kirjoittaakin?) keksivät niin täysin kirjaa kuvaamattomia juttuja.

  4. Kustantamoissahan niitä pääasiassa kirjoitetaan. Kuvittelisin, että takakansivastuu olisi kustannustoimittajalla, mutta ehkäpä se on duuni, jota nakitetaan milloin kenellekin. Hyvän takakansitekstin kirjoittaminen ei myöskään ole varmastikaan mikään helppo homma.

  5. Veikkaisin kyllä, että takakansitekstin kirjoittaja arvotaan niiden joukosta, jotka eivät ole lukeneet kirjaa, sen verran luokattomia ne tuppaavat liian useasti olemaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *