Ross W. Greene: Koulun hukkaamat lapset : opas käytösongelmaisten lasten auttamiseksi

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Ross W. Greene esittelee haasteellisesti käyttäytyvien lasten auttamiseksi kehittämänsä toimintamallin, yhteistoiminnallisen ongelmanratkaisun (Collaborative Problem Solving, CPS). Yhdysvaltalainen Greene on kliinisen psykologian tohtori ja käyttäytymishäiriöiden asiantuntija. Aiemmin häneltä suomennettu Tulistuva lapsi on suunnattu etupäässä vanhemmille, tämä opas taas lähinnä opettajille.

Greene hylkää monta käytösongelmissa koetettua keinoa ja totunnaista ajatusta. Nollatoleranssista ei ole hyötyä. Palkkioista ja rangaistuksista ei ole hyötyä. Neurologinen diagnoosi tai lääkitys ei ole tarpeen eikä avuksi ollenkaan niin usein kuin uskotaan. Motivaation haikailusta ei ole hyötyä; Greene ei tiedä koskaan tavanneensa lasta, jolla olisi toivotun käyttäytymisen taidot, muttei motivaatiota. Lapsilta puuttuvat vain taidot!

Greenen teesi siis on, että lapset toimivat oikein, jos osaavat. Haasteellisesti käyttäytyvillä lapsilla on oppimisvaikeuksia tunteiden ilmaisemisessa ja sosiaalisissa taidoissa. Niinpä lasta pitää ohjata oikeaan sosiaaliseen, emotionaaliseen ja käyttäytymisosaamiseen, aivan kuten lukemisen tai laskemisen tai minkä tahansa osaamisen ongelmissa toimitaan.

Kirja antaa käytännön työkalut lapselta puuttuvien taitojen kartoittamiseksi ja häiriöitä laukaisevien tekijöiden löytämiseksi sekä toimivan suunnitelman laatimiseksi. Se opastaa CPS-menetelmän vaihe vaiheelta. Oleellista on oppimisen vieminen siihen paikkaan ja tilanteeseen, jossa ongelma ilmenee. Tapauskertomuksin osoitetaan, millä sanakäänteillä teoriaa viedään käytäntöön. Keisien esittely tietopuolisen tekstin ohessa onkin hyödyllistä.

Erityisopetuskeskustelu on ajankohtaista meillä juuri nyt. Tietyn toimintatavan — tämän tai jonkin muun — omaksuminen tuo käytösongelmien hoitoon ryhtiä ja johdonmukaisuutta. Tärkeää on, että käyttäjät hallitsevat metodinsa ja luottavat siihen. Greene perustelee hyvin CPS-menetelmänsä, ja tästä kirjasta sen saa myös haltuun. Jos olet perus- tai toisen asteen opettaja tai erityisluokan tai -yksikön työntekijä, lue tämä kirja ja lainaa työkaverillekin.

Kommentti

  1. Greene tuo, tutkimustulosten ja Yhdysvalloissa eri toimintatavoista saadun laajan kokemuksen perusteella, selvästi esiin, ettei ole lainkaan yhdentekevää, miten käytösongelmiin tartutaan. Vaikka käyttäjät hallitsisivat metodinsa kuinka hyvin ja luottaisivat siihen kuinka sokeasti tahansa, huono menetelmä ei tuota pitkällä aikavälillä hyviä tuloksia! Greenen tieteelliseltä pohjalta kehittämä, taitojen opettamiseen perustuva menetelmä synnyttää muun muassa täysin toisenlaisen suhtautumisen lapseen ja tämän ongelmiin kuin erilaiset ”kurinpalautukseen” perustuvat toimintatavat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *