Anni Nupponen ja Christine Thorel (toim.): Kristallimeri : Tarinoita merirosvoista

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tämä Osuuskumman novellikokoelma jäi jostain syystä ilmestymisensä aikoihin vinkkaamatta, vaikka sen luin ja nautin. On siis korkea aika korjata tilanne. Tällä kertaa aiheena ovat merirosvot ja kuten odottaa saattaa, luvassa on monenlaista tulkintaa aiheen ympäriltä tuttujen Osuuskumma-kirjoittajien kynistä.

Perinteisesti merirosvot sijoittaisi Karibialle, mutta tällaiset tarinat ovat Kristallimeressä vähemmistössä. Merellä kuitenkin ollaan, oli se sitten Mifongin meri, Pohjanmeri tai jotain vallan muuta – merirosvo on merirosvo, vaikka sitten avaruudessa. Sinnekin päästään, jahtaamaan aarrelaiva Marun hylkyä komeetta Kobayashin pinnalta.

J.S. Meresmaan Kapteenin synty on kokoelman hienoimpia novelleja, samoin pidin kovasti Jussi Katajalan ja Janos Honkosen teoksista. Mutta eipä tässä antologiassa valittamista ole muutenkaan, laatu on Osuuskumman tapaan korkealla ja mikäli merirosvot aiheena kiinnostavat millään tapaan, kannattaa ehdottomasti tutustua – ja vaikka ei kiinnostaisikaan, niin kannattaa sittenkin, sen verran tuoreita näkökulmia novellit merirosvoukseen ottavat.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 164 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...