Emmy Abrahamson: Kuinka rakastua mieheen joka tulee puskista

Kuinka rakastua mieheen joka tulee puskista

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Rakkaudella on kyky ja konstit yllättää kohteensa mitä erikoisimmilla tavoilla. Emmy Abrahamsonin elämään rakkaus tulee puskista – kirjaimellisesti. Abrahamson on kirjoittanut hulvattoman, omiin kokemuksiinsa pohjaavan romaanin siitä, kuinka hän tutustui aviomieheensä Vic Koculaan. Voisiko rakkaustarinalla epäsovinnaisempaa alkua olla kuin akateemisen, kauniin nuoren naisen ja asunnottoman, alkoholimyönteisen hepun kohtaaminen puistonpenkillä?

Kirjan päähenkilö on kolmekymppinen Julia, joka haluaisi kirjoittaa elämänsä romaanin. Vaikka toinen toistaan mahtavampia ideoita päähän pälkähtääkin, niin jokuhan on ehtinyt jo ennen samoista teemoista kirjoittaa. Kirjoittamisen sijaan Julia on päätynyt Wieniin opettajaksi Berlitzin kielikursseille. Englannin­kielen jankkaaminen vaihtuvien pienryhmien kanssa käy työstä ja turhauttaakin, mutta täyttyyhän päivät niinkin. Yksityiselämässä on tylsä vaihe, kämppiksenä kissa.

Satunnainen deittailu ei tuota toivottua tulosta. Amorilla on Julian varalle aivan omat yllätykselliset suunnitelmansa. Julian viereen puiston penkille istahtaa pultsarin oloinen Ben, joka – sen sijaan että pyytäisi rahaa – saakin Julian nauramaan jutuillaan ja lyhyen kohtaamisen päätteeksi sovittua jo treffitkin. Vetovoima on molemminpuolista ja kiistatonta, mutta täysin erilaisissa maailmoissa riittää yhteen hiomista. Ilmaus ”hajurako” saa konkreettisen merkityksen, kun suudeltava haisee rankkitynnyriltä. Entä kuinka yksinkertaista on esitellä puskasta noussutta miesystävää työ­kavereille? Kuten kuvitella saattaa, yhteinen arki ottaa myös koviakin kumpsuja: Kuinkas tässä velvoitteet jaetaan, kun toinen lähtee töihin ja toinen sihauttaa kaljatölkin auki.

Näinä kummallisina maailmanpolitiikan päivinä on ollut lohdullista upota tarinaan, jossa rakkaus raivaa lopulta kaikki esteet tieltään. Julian ja Benin tarinaan on ehkä lisätty tarun hohtoa ja vetävää juonta, mutta pohjimmiltaan se on Emmyn ja Vicin oma huikea rakkaustarina. Se on ennakko­luulotto­muuden ja avarien ajatusten ylistystä, ihmisen arvon näkemistä olosuhteiden yli ja ohi. Ja kaiken lisäksi vielä hauska ja huumorinkukkasilla koristeltu! Tätä tarvitaan nyt, lue ja nauti!

Marja-Liisa

Intohimoinen lukija, jolle kirjat ovat elämänmittainen haaste ja ruostumaton rakkaus. Koko kirjo käytössä, runoista dekkareihin ja kaunosta tietokirjallisuuteen. Luettujen pinoa on listattu myös Tuhansia sivuja -blogiin. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...