Mikko Posio, Henna Ryynänen ja Tiina Sarja: Kuka vei roskat?

Kuka vei roskat? -kirjan kannessa on iso kierrätyssymboli, jonka seassa on kaksi lasta, joista toinen ohjaa dronea kaukosäätimellä. Kuvan alla menee liukuhihna, jossa koira juoksee kalanruodon perässä.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Anni ja Akseli selvittävät -kirjasarjan toisessa kirjassa käsitellään roskia ja ennen kaikkea kierrättämistä. Annin ja Akselin isä on ostanut hienon uuden dronen, mutta ei anna lasten lennättää sitä. Lapset ottavat dronen ilman lupaa ja Akselin yritys lennättää sitä päätyy biojäteastiaan. Ennen kuin Akseli ehtii pelastaa dronen jätteiden seasta, jäteauto tulee tyhjentämään astian ja lähtee kuljettamaan dronea pois. Lapsille tulee kiire pelastaa kopteri ja samalla pitäisi hoitaa kouluhommatkin.

Kovin stressintäyteinen seikkailu on siis luvassa. Samalla selviää, minne biojätteet ja muut roskat roska-auton kyydissä päätyvät ja miksi ympäristöstä huolehtiminen on tärkeää. Kirja pyrkii myös herättelemään ajatuksia siitä, minkä verran kannattaa ostaa uutta ja olisiko fiksumpaa korjata vanhaa.

Tarina on aika villiä ja vauhdikasta menoa, mutta toimii paremmin kuin sarjan Mitä tekoäly tekee? -osassa. Jännittävä seikkailu pitää lapsilukijat kirjassa mukana, ja siinä ohessa tulee sitten faktaa kierrätyksestä ja materiaalitaloudesta. Erilliset Voltin viisaudet -osiot keskittyvät faktoihin, eli tietoa ei ole pelkästään upotettu tarinaan. Erilliset faktasivut toimivatkin hyvin. Kuka vei roskat? onkin oikein mainio kuvakirjan ja tietokirjan sekoitus, jossa hyödyllinen ja tärkeä tieto yhdistyy vetävään tarinaan. Henna Ryynäsen kuvitus on selkeää ja humoristista ja kannattelee tarinaa hyvin.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Somesta Mikon löytää Mastodonista. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 318 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...