Sadie Jones: Kutsumattomat vieraat

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

”Jos pidit Ian McEwanin Sovituksesta, rakastut tähän”, mainostaa lehtisitaatti Kutsumattomat vieraat -romaanin kannessa, ja kyllähän tämän kirjan alkuasetelmassa ja tyylissäkin oli jotain mcewanilaisesti tuttua, vaikka tapahtumien loppua kohti hurjeneva tahti ja omalaatuinen huumori ovat jotain ihan omaa Sadie Jonesia.

Kirjan keskuksena on köyhtynyt kartano, jossa perheen vanhin lapsi, tytär, jonka nimi on romanttisesti Emerald, valmistautuu viettämään syntymäpäiviään. Mukana on tietenkin oma perhe eli uusissa naimisissa oleva äiti Charlotte, näsäviisas Clovis-veli sekä hieman yksinäinen ja laiminlyöty pikkusisko Imogen, jota kaikki kutsuvat Smudgeksi. Lisäksi kylältä tulee vähän eksentrinen sisaruspari Patience ja Ernest sekä varakas maanviljelijä John, josta Charlotte-äiti on kaavaillut Emeraldille puolisoa ja köyhälle Sternen kartanolle pelastajaa.

Kaikki ei tietenkään suju suunnitelmien mukaan, vaan läheisellä rautatiellä sattuu onnettomuus, ja rautatien edustajat määräävät, että selviytyjät on majoitettava Sterneen. Kirjava joukko kolmannen luokan vaunujen matkustajia saapuukin sitten nälkäisinä, haisevina ja vaativaisina, mutta heidän mukanaan on herrasmies ja hidalgo kuin kuuluisassa Meksikon pikajunassa. Tämä Charles-herra katsoo oikeudekseen kutsua itsensä Emeraldin syntymäpäiville, ja hänen läsnäolonsa työntää lopullisesti liikkeelle rajujen tunteiden lumivyöryn, joka on koko ajan ollut jo syntymässä.

Pidin tässä kirjassa erityisesti kerronnan tiheydestä ja sen mukanaan tuomasta hurjasta tunnelmasta. Pinnan alla liikkuu kaikenlaista, mutta yläluokan kasvatus ja 1900-luvun alun – niin ainakin arvioin tapahtumien ajankohdaksi – tavat pakottavat tukahduttamaan kielletyt tunteet, ennen kuin joku tai jokin sitten sysää ne liikkeelle väistämättömästi. Jones ei selittele henkilöidensä puolesta; loppupuolella kirjaa vilahtaa tosin lempeän ironisen kaikkitietävän kertojan ääni, mutta henkilöt puhuvat toimintansa kautta. Erityisesti mieleeni jäivät sisarukset Patience ja Ernest Sutton, jotka ovat hyväntahtoisuudestaan huolimatta sosiaalisesti toivottoman kömpelöitä; heidän lahjansa päivänsankarille on mahdollisimman epäonnistunut eikä Patience, joka suomentaja Marianna Kurton suosiollisella avustuksella on saanut luonnehdinnan ”sovinnainen kuin soutuvene”, onnistu hyvästä yrityksestä huolimatta lausumaan muuta kuin itsestäänselviä latteuksia. Mutta kyllä heidänkin hetkensä koittavat, samoin kuin pikku Smudgen, jonka tempausta en nyt viitsi spoilata.

Kutsumattomat vieraat on pintapuolisesti nopea- ja helppolukuinen, mutta siihen kannattaa syventyä ajan ja ajatuksen kanssa, jotta saisi parhaiten esiin kirjailijan suurenmoisen kyvyn rakentaa romaanin kokonaisuus. – Jotenkin tämä kirja oli minusta huomattavan elokuva- tai teatterimainen; ehkäpä siitä saisi hyvinkin toimivan draamallisen kokonaisuuden samaan tapaan kuin juuri mainitusta Ian McEwanin Sovituksesta on tehty.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *