Ian McEwan: Sovitus

Sovitus

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Alku on kuin mistä tahansa pukudraamasta: englantilainen maalaiskartano kuumana kesänä 1935, jonka 13-vuotias tytär Briony Tallis haaveilee kirjailijanurasta ja valmistelee kirjoittamaansa näytelmää serkkuvoimin esitettäväksi, kun aikuinen isoveli Leon on saapumassa kotiin rikkaan ystävänsä kanssa. Kotona ovat myös aikuinen isosisko Cecilia sekä Tallisin perheen suojeluksessa oleva, perheen isän rahoilla collegen käynyt siivoojattaren poika Robbie. Migreenistä kärsivä äiti lepää omassa makuuhuoneessaan, isä on tärkeissä poliittisissa tehtävissä Lontoossa. Päivä ei kuitenkaan suju hyvin, ja provokaation ja eskalaation kautta syntyy valtavan mittaluokan katastrofi, joka muuttaa kaikkien perheenjäsenten elämän pysyvästi.

Ian McEwanin moneen kertaan palkittu menestysteos Sovitus hylkää perinteisen romanttisen draaman ja lähtee syvemmille kierroksille viimeistään teoksen puolessa välissä, kun päähenkilöt joutuvat toisen maailmansodan pyörteisiin. Dunkerquen kaoottinen evakuointi keväällä 1940 ja kotirintaman valmistautuminen Saksan uhkaan ennen Lontoon pommitusten alkamista ovat hyviä rajauksia McEwanin kerronnassa. Keskeisenä näkökulmahenkilönä säilyy sairaanhoitajaksi ryhtyvä Briony, jonka omat kirjailijahaaveet pysyvät rankan työskentelyn ja opiskelun lomassa edelleen hengissä.

Menemättä enempää juonen yksityiskohtiin – yllätyskoukkuja on luvassa – on helppo sanoa, että tasoja ja tulkintasuuntia Ian McEwanin Sovituksessa piisaa. Kirja on erittäin taitavasti rakennettu kokonaisuus, korkeakirjallisen älykäs ja hahmojen psykologiaa syvältä perkaava. Se on kuitenkin verrattain helppolukuinen, rakenteeltaan selkeä teos, jossa ei kikkailla kikkailun itsensä vuoksi. Monia kohtauksia etenkin kirjan alkupuolella kuvataan useista eri näkökulmista, jolloin teoksen keskiössä olevan tragedian, niin kai sitä voi kutsua, tulkintojen moninaisuus on kirjalle valtava rikkaus. Yksi kirjan pääteemoista onkin kaiken tulkinnanvaraisuus, minkä McEwan saa mainiosti esille.

Kaiken kaikkiaan Ian McEwanin Sovitus on erittäin laadukas romaani, jonka voi lukea monin eri tavoin. Lämmin suositus hyvän kirjallisuuden ystäville!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...