Ian McEwan: Lauantai

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Romaani joka kertoo vain yhden päivän tapahtumista ei ole helppo kirjoittajalle eikä lukijalle. Ian McEwan onnistuu kuitenkin tässäkin erinomaisesti, sillä Lauantai tempaa hetkessä mukaansa neurokirurgi Henry Perownen maailmaan. Lyhyestä aikajaksosta huolimatta kirja kertoo paljon myös menneestä ja luo kuvia tulevasta.

Perowne ei saa aamuyöllä enää unta ja näkee talonsa ikkunasta liekehtivän lentokoneen. Tapahtuma on kuitenkin uutisissa vain pienessä sivuroolissa ja tämä tuottaa miehelle pettymyksen. Lentokone avaa portin kirjan teemaan, kuinka tapahtumat maailmalla saattavat vaikuttaa yhden pienen ihmisen elämään. Työ, perhe, politiikka, ihmissuhteet, oman mielen koukerot, pelko, rakkaus, viha, psykologia, sattuman mahdollisuudet, voima, voimattomuus… Kirjassa käsitellään lähes loputtomasti erilaisia tunteita ja aiheita. Silti se pysyy todella hyvin kasassa alusta loppuun ja kietoo yhteen monia asioita.

McEwan on parhaimmillaan yksilön kuvaamisessa ja hänen päähenkilöihinsä on helppoa samaistua. Kuinka mielenliikkeet vaikuttavat jokapäiväiseen elämään ja joskus omatkin ajatukset saattavat pelottaa. Etenkin squashottelu ja sen aikana Perownen sisällä vellovat tunteet ovat herkullista luettavaa.

Vuonna 2005 ilmestyneessä kirjassa on paljon päivänpolttavia aiheita tapetilla, mutta siitä huolimatta se tulee olemaan ajankohtainen vielä pitkään. Uskon, että tämä lauantai eletään monta kertaa uudestaan eri-ikäisten lukijoiden toimesta.

Joni

Vuodesta 2007 Kirjavinkkeihin kirjoittanut Joni Sundström lukee monipuolisesti. Intohimoinen luonnon tutkiminen ja retkeily ovat elämäntapoja, joten luontokirjat kiinnostavat erityisesti. Kotisivut: Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...