Paul Auster: Kuun maisemissa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kuu möllöttää taustalla alusta loppuun kuin tietämättään, seuraten kirjan tarinaa sivustakatsojana. Tarina kertoo orvoksi jääneen Marco Stanley Foggin kirjavista vaiheista, mutta myös moni muu henkilö tulee tutuksi. Päähenkilö tietää mitä on köyhyys ja nälkä, mutta ei ole juuri koskaan epätoivoinen. Hän uskoo tiettyyn tarkoitukseen ja jatkuvuuteen, vaikka kokisi kuinka kovia. Teos tempaa mukaansa seuraamaan Foggin tarinaa Austerin tarkalla kynällä kerrottuna.

Teos kuljettaa lukijaa Foggin matkassa amerikkalaisessa maisemassa sekä yhteiskunnassa. Kuussa käynti sekä baseball puhuttavat ja yhdistävät erilaisia ihmisiä. Yksi voimakas teema on köyhyyden ja rikkauden välinen raja. Välillä kuin muurina, välillä nopeasti häilyvänä.

Herkullisimmaksi anniksi nostaisin Foggin päätymisen Thomas Effingin palvelukseen. Tämä pesti poikii omalaatuisia tehtäviä ja luo myös toisen tarinan kirjan pääkerronnan rinnalle. Samalla se on osoitus, kuinka asetelma voi nopeasti muuttua tai roolit vaihtua.

Paul Austerilla on maaginen taito kuvata arkisia tapahtumia saaden niihin kiinnostavuutta ja jännitettä. Monesti yhtäkkinen sattuma tuntuu muuttavan kaiken, mutta saattaakin punoa asioita yhteen entistä tiukemmin. Kuun maisemissa tarjoilee tältä osin tuttua Austeria, mutta lisämausteet ovat kuitenkin joka kirjassa erilaiset.

Täysikuu, pyöreä ja keltainen kuin hehkuva kivi. Katselin herkeämättä sen nousua yötaivaalle, ja käännyin pois vasta sitten, kun se oli löytänyt paikkansa pimeydessä.

Joni

Vuodesta 2007 Kirjavinkkeihin kirjoittanut Joni Sundström lukee monipuolisesti. Intohimoinen luonnon tutkiminen ja retkeily ovat elämäntapoja, joten luontokirjat kiinnostavat erityisesti. Kotisivut: Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...