Robin Hobb: Liveship Traders (sarja: Ship of Magic, Mad Ship, Ship of Destiny)

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Jos pidät Hobbin muista kirjasarjoista, pidät myös tästä. Yli kahdentuhannen sivun mittainen tarina ehtii antaa lukuisille hahmoilleen niin paljon aikaa, että jokaisesta päätyy saamaan syvän kuvan. Luvassa ainakin rakkautta ja muita ihmissuhteita, seikkailuja, odottamattomia käänteitä, rohkeutta, ihmeellisiä laivoja, inhimillisyyttä ja yli-inhimillisyyttä sekä lohikäärmeitä. Mukavaa, ei liian kliseistä fantasiaa.

Kirjat sijoittuvat samaan maailmaan kuin Hobbin Näkijän taru ja Lordi Kultainen -trilogiat, mutta sen eri kolkalle. Lordi Kultainen -sarja on kirjoitettu Liveship Tradersin jälkeen, ja siinä hahmojen tiet taas risteävät.

Liveship Tradersien erikoisuus ovat elävät laivat, jotka ovat eteläisen meren kauppiassukujen hyvinvoinnin perusta. Tarina kiertyy erään tällaisen merenkulkijakauppiasperheen ympärille. Perheen isän kuolema ja valtion pääkaupungin kiristyvä ote ja siitä seuraavat levottomuudet sekoittavat perheen elämän. Yhtäällä merirosvojen rivejä alkaa koota uusi, kunnianhimoinen kapteeni, ja kahtaalla lohikäärmeet alkavat herätä vuosien ja taas vuosien hiljaisuuden jälkeen.

close

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada uudet kirjavinkit sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.
(Erityisesti uudet kotimaiset julkaisut on usein, ei aina, saatu kustantajalta arvostelukappaleina. Se, mistä kirja on saatu, ei vaikuta siihen, kehummeko vai emme.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...