Abdulrazak Gurnah: Loppuelämät

Loppuelämät

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Vuoden 2021 kirjallisuuden Nobel-palkinnon voittaja Abdulrazak Gurnah syntyi vuonna 1948 Sansibarin sulttaanikunnassa. Millainen paikka on Sansi­bar? Tässä pienessä itäafrikkalaisessa saarivaltiossa asui alkujaan mustia af­rikkalaisia, kunnes 1600-luvun päätteeksi saaret siirtyivät Portugalin hallin­nasta Omanin sulttaanin alaisuuteen ja saarille muutti asumaan runsaasti ara­beja. Omanin ja Sansibarin tiet erosivat 1860-luvulla.

Saksan keisarikunta valtasi Saksan Itä-Afrikan siirtomaakseen, mihin Iso-Bri­tannia reagoi valloittamalla saaret haltuunsa. Saarista käytiin Sansibarin sota, joka oli maailman lyhyin sota: se alkoi 27.8.1896 klo 9.02 ja päättyi 38 minuut­tia myöhemmin 9.40 Brittien voittoon. Britit lakkauttivat saarilla rehottaneen orjakaupan ja arabeja alettiin suosia. Työvoimaksi saarille saapui paljon intia­laisia.

Sansibar itsenäistyi joulukuussa 1963 perustuslailliseksi sulttaanikunnaksi. Kuukautta myöhemmin tapahtui vallankumous. Ripeä tapaus sekin, vaikka so­taa hitaampi olikin: vallankumoukseen meni kolme tuntia. Vallankumouksen jälkeen Tanganjikan presidentti lähetti saarelle joukkoja šeikki Abeid Karumen avuksi ja toukokuussa 1964 Sansibar ja Tanganjika yhdistyivät Tansaniaksi.

Tämä kaikki historia on Loppuelämien kannalta hieman sivuseikka, mutta tällaisiin oloihin Gurnah (ja, sattumoisin, myös kaksi vuotta vanhempi maan­miehensä Freddie Mercury!) kuitenkin syntyi. 1960-luvulla arabitaustainen Gurnah muutti Englantiin Sansibarin vallankumouksen pakolaisena. Gurnah väitteli tohtoriksi kirjallisuudesta ja on perehtynyt postkoloniaaliseen ja eng­lanninkieliseen kirjallisuuteen.

Gurnahin äidinkieli on swahili, mutta hän on kirjoittanut englanniksi. Esikois­romaani Memory of Departure ilmestyi 1987; Afterlives eli Loppuelämät on hänen kymmenes kirjansa. Aikaisemmat kirjat ovat saaneet Booker-ehdok­kuuksia, mutta vähänlaisesti kansainvälistä huomiota. Afterlives julkaistiin Yh­dysvalloissa vasta elokuussa 2022, kun Gurnahin lokakuussa 2021 saama Nobel oli lisännyt kysyntää Gurnahin teoksille.

Sitten Loppuelämiin, joka on ensimmäinen suomennos Gurnahilta. Kriitikko Bruce Kingin mukaan Gurnahin teoksille on luonteenomaista itäafrikkalaiset päähenkilöt, jotka esiintyvät laajemmassa kansainvälisessä kontekstissa ja ovat usein juuriltaan kiskottuja, vieraantuneita ja ei-toivottuja. Tämä ei ole huono kuvaus Loppuelämistäkään.

Kirja alkaa vuonna 1900, kun 26-vuotias Khalifa, gujaratilaisen isän ja paikal­lisen maalaisnaisen lapsi, kohtaa tukkukauppias Amur Biasharan ja päätyy tälle töihin konttoristiksi. Tehtävä on hivenen haastava, sillä Biashara on mus­tasukkainen liiketoimistaan ja pitää kirjanpitonsa enimmäkseen omassa pääs­sään. Khalifa saa kuitenkin hoidettua yleismiehen tehtävänsä: anoo lupia sak­salaishallinnolta, täyttää veroraportteja ja keräsi juoruja ja tietoja kauppiaalle. Khalifa naitetaan Biasharan orvoksi jääneelle sukulaistytölle, samalla kun Deutsche-Ostafrikassa kapinoidaan ja saksalaiset juurruttavat ylivaltaansa voimalla.

Kaupunkiin saapuu Ilyas, nuori mies, joka tutustuu Khalifaan. Ilyas joutui sak­salaisen askarisotilaan kaappaamaksi, mutta onnistui vapautumaan ja pääsi saksalaisten kouluun oppiin. Hän on köyhän perheen poika, joka karkasi nuo­rena kotoa. Khalifa usuttaa hänet käymään kotiseudullaan. Käy ilmi, että Ilyaalla on sisko, jonka Ilyas ottaa huostaansa. Sisko joutuu kuitenkin jäämään ystävien suojiin, sillä Ilyas liittyy askariarmeijaan taistellaakseen Saksan puo­lella.

Kun Ilyas katoaa armeijaan ja sotaan, kirjakin siirtyy tarkkailemaan elämää ar­meijassa, mutta eri näkökulmasta. Pääosaan nousee nuori mies Hamza, joka on liittynyt vapaaehtoisena saksalaisten Schutztruppeen. Hamza pääsee joukko-osastonsa johtavan upseerin apulaiseksi ja oppii siinä sivussa saksaa ja saksalaisten siirtomaaisäntien tapoja. Armeijasta vapauduttuaan Hamza päätyy samaan pikkukaupunkiin, jossa Khalifa asuu ja tutustuu tähän, mikä kietoo näitä kirjan eri tarinoita toisiinsa.

Loppuelämät kuvaa sitten Hamzan ja Khalifan loppuelämiä ensin Deutsche-Ostafrikassa, sitten ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa peruste­tussa Tanganjikan territoriossa. 1930-luvulla tulee levottomuuksia, kun italia­laiset hyökkäävät Abessiniaan (aihe, jota Maaza Mengiste käsitteli oivallisesti Varjokuninkaassaan!) ja lopulta päästään Tansanian itsenäistymiseenkin asti – olkoonkin, että Khalifa ei ole sitä vaihetta enää todistamassa. Myös kadon­neen Ilyaan jäljille päästään lopulta.

Miesten tarina tämä tietenkin on. Khalifan vaimo Asha ja Ilyaan sisko Afiya eivät ole yhdentekeviä hahmoja tarinassa, mutta sivuhahmoja yhtä kaikki, samoin kuin muut vaimot, äidit ja sisaret. Heidän paikkansa on kotipiirissä, miesten toiminnan motivaattoreina ja taustahahmoina. Naistenkin näkökul­maa olisi mukava saada vahvemmin esille, mutta se on sitten jonkun toisen kirjan tehtävä.

Kieleltään nobelisti Gurnahin ja suomentaja Einari Aaltosen teos on odotta­mattoman sujuva ja vaivaton. Loppuelämät on helppolukuinen kirja, tarina etenee sujuvasti ja tasaisesti. Kirja on laadukasta työtä. Henkilöt piirtyvät sen sivuilta persoonallisina ja värikkäinä, ja tansanialaisen pikkukaupungin elä­mänmeno välittyy hyvin. Loppuelämät näyttääkin kuin vaivihkaa, millaista tavallisten ihmisten arkielämä oli, ja kirjassa näkyy myös häivähdyksiä tek­nologian saapumisesta maataloudesta ja kaupasta eläneeseen yhteisöön.

Loppuelämät on oikein mainio kirja. Abdulrazak Gurnah kuvaa teoksessa juu­rettomia ihmisiä. Khalifan vanhemmat ovat köyhiä, ja Khalifa jättää heidät taakseen, Ilyas karkaa köyhästä kodistaan, Hamzalla ei ole vanhempia. Yhtei­sössä, jossa nopeasti kysytään, kenen lapsi olet, tällainen juurettomuus ei ole hyvä asia. Se ajaa näitäkin sinänsä aivan tavallisia miehiä osaltaan hankaliin valintoihin. Toisaalta Gurnah näyttää, miten kykenevä ihminen löytää maail­man melskeissä oman paikkansa. Ihmisen on kuitenkin elettävä elämäänsä. Eurooppalaisten suurvaltojen siirtomaasodat Afrikassa, jotka eurooppalaisit­tain näyttäytyvät niin tärkeänä osana historiaa, ovat tässä afrikkalaisessa ta­rinassa lähinnä epämääräistä taustahälyä ja haaleita uhkakuvia.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 083 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...