Riku Cajander: Luontopiha : ympäristöystävällinen piha ja puutarha

Luontopiha

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Monen unelmapihalla on kukkaloistoa, marjoja notkuvia pensaita, yrttejä ja linnunlaulua. Aivan tällaista ei Riku Cajanderin kirja takaa, mutta monimuotoisen luontopihan saa toteutettua melko helpolla. Suomessa on lähes miljoona pihaa, puutarhaa tai mökkitonttia, joten uudistettu laitos vuonna 2010 ilmestyneestä teoksesta on paikallaan.

Luontopihan perustaminen ei vaadi hehtaarin tonttia, jossa on multamaata ja hedelmäpuita jo valmiina. Myös pienelle rivitalopihalle voi tehdä täsmäistutuksilla paljon sekä ennen kaikkea saada sinne vieraita eläinmaailmasta. Pihankorvikkeen voi tehdä jopa parvekkeelle.

Kirjassa on selkeä rakenne. Ensin keskitytään pihan ekologiaan ja hoitoon, sitten esitellään mitä pihalle voisi istuttaa tai mitä siellä havaita. Kasvien osalta melkein jokainen on mainittu hyvänä perhoskasvina, joten perhosia olisi voinut esitellä laajemminkin. Lintujen osalta rajanveto niin sanottujen pihalajien osalta on vaikeaa, sillä taajaman ja metsäisen pihan lajisto voi olla hyvin erilainen.

Luontopihan lukeminen innostaa miettimään miten voisi itse edesauttaa luonnon monimuotoisuutta ja saada samalla mukavia vieraita sekä mahdollisesti satoa. Vahvana ajatuksena on myös lähiluonnon suurempi arvostaminen. Jatkoideana tulevat mieleen vielä täsmällisemmät ohjeet erikokoisille ja eri biotoopilla sijaitseville pihoille.

Joni

Vuodesta 2007 Kirjavinkkeihin kirjoittanut Joni Sundström lukee monipuolisesti. Intohimoinen luonnon tutkiminen ja retkeily ovat elämäntapoja, joten luontokirjat kiinnostavat erityisesti. Kotisivut: Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...