Yoshiharu Tsuge: The Man Without Talent

The Man Without Talent

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Olen lukenut viime aikoina useita elämäkerrallisia sarjakuvia, jotka tavalla tai toisella käsittelevät sarjakuva-ammattilaisuuden haasteellisuutta, mutta kaikessa hilpeässä synkkyydessään The Man Without Talent taitaa viedä voiton kaikista. Jo sarjakuvan paljon puhuva nimi kertoo, millä mielellä Yoshiharu Tsuge käsittelee sarjakuvauraansa. Tosin on heti sanottava, että lähinnä autofiktiivistä teosta muistuttava The Man Without Talent ei ole elävälle elämälle uskollinen teos, vaikka monet sarjakuvan tapahtumat ovatkin sellaisenaan noukittu Tsugen omasta elämästä.

Nyt jo 83-vuoden ikään ennättänyt Yoshiharu Tsuge on länsimaissa tuntemattomampi tekijä, mutta japanilaiseen sarjakuvaan miehellä on ollut suuri vaikutus ja hänen sarjakuvistaan on sovitettu useita elokuvia sekä televisiosarjoja. Lehdessä vuosina 1985–86 ilmestynyt The Man Without Talent on Tsugen viimeinen sarjakuva ja monien mielestä myös hänen pääteoksensa.

Tarina kertoo Sukezo Sukegawasta, sarjakuvapiirtäjästä joka päättää lopettaa haihattelun ja alkaa elättämään perhettään “oikeilla” töillä, kuten miehen kuuluu. Ainoa ongelma on, että Sukezo on aivan onneton tunari, jonka ansaintakeinot ovat toinen toistaan surkeampia, vai miltä kuulostaa idea myydä joenrannalta löytyviä aivan tavanomaisia kiviä? Mikään, ei kerta kaikkiaan mikään, ei onnistu ja Sukezon perheen kohtalona on katsella miehen surkeiden suunnitelmien epäonnistuvan kerta toisensa jälkeen.

Aivan ilman lahjoja Sukezo ei kuitenkaan ole, sillä nähtävästi sarjakuvia mies oikeasti osaa tehdä, koskapa kustantajat ja keräilijät tiedustelevat hänen töidensä perään. Syystä tai toisesta Sukezo ei kuitenkaan halua katsoa todellisuutta silmiin, sillä hänhän on päätöksensä tehnyt ja, kuten hänen vaimonsa toteaa, tässä päättäväisyydessään hän oman itsensä pahin vihollinen. Sukezo Sukegawa onkin ehkä turhauttavin kirjallisuuden hahmo, johon olen vähään aikaan törmännyt.

Mitä Yoshiharu Tsuge haluaa hahmollaan oikein kertoa? Tarina näennäisesti kertoo miehestä, joka ei onnistu missään, mutta ehkäpä olisi osuvampaa sanoa että Sukezo ei onnistu, koska hän ei syvällä sisimmässään halua sitä. Hän haluaa näytellä itselleenkin, että hän tosissaan yrittää, mutta Sukezon ajatukset askartelevat jatkuvasti häviämisen parissa, että voisi kerta kaikkiaan irrottautua koko yhteiskunnasta ja sen vaatimuksista ja hävitä kuin sumuun.

Sarjakuvan lopussa Sukezo törmää Inoue Seigetsun (1822–1887) tarinaan, mies tuli tunnetuksi vaeltavana ja ilmeisen lahjakkaana haikurunoilijana. Lahjoistaan huolimatta Seigetsu alkoi enenevissä määrin laiminlyömään omat maalliset tarpeensa aina siihen pisteeseen saakka, että muut ihmiset alkoivat välttelemään tätä haisevaa ja syöpäläisten peittämää miestä. Seigetsun jyrkkä alamäki ja kuolema oli traaginen, mutta toisaalta lopputulos oli myös hänen pyrkimystensä looginen päätepiste, jos sellaisena voi pitää täydellistä eriytymistä muusta yhteiskunnasta.

Yoshiharu Tsuge jättää sekä Seigetsun tarinan että koko sarjakuvansa tulkinnan lukijan käsiin, mikä ilahdutti itseäni. Lukiessaan Seigetsun kohtalosta, haluaako Sukezo lopulta jakaa hänen kohtalonsa vai sittenkin muuttaa elämänsä suuntaa ja onko halu irrottautua yhteiskunnasta ylipäätään negatiivinen asia? Nykylukijan, ja eritoten länsimaalaisen lukijan kannalta näin varmasti on, mutta ainakin menneisyydessä erakkoelämään vetäytymisessä on nähty Japanissa myös jaloja ja jopa ihannoituja piirteitä. Merkille pantavaa kuitenkin on se, että Tsuge ei suinkaan unohda naisten ja lasten kohtaloa tällaisen miehisen kilvoittelun keskellä. Sarjakuva osoittaa raadollisesti millaista on, kun perhe on täysin riippuvainen miehestä ja mies ei pysty tai halua täyttämään perheenisän roolia.

Oman ripauksensa sarjakuvan teemaan antaa vielä se seikka, että Yoshiharu Tsuge itse vetäytyi yhteiskunnasta tämän sarjakuvan jälkeen. Tiesikö hän näin tapahtuvan jo tehdessään sarjakuvaa ja missä määrin sarjakuvassa on luettavissa hänen omat motiivinsa? Koska sarjakuva ei ole suorasukaisen omaelämäkerrallinen niin tulkinnanvaraa riittää, ja se omalta osaltaan tekeekin sarjakuvasta niin mielenkiintoisen.

Sarjakuvan huumorista pitää sanoa vielä sananen. The Man Without Talent saattaa kuulostaa hirveän tosikkomaiselta ja jopa synkältä, mutta sitä se ei ole. Tsuge liioittelee tarinassaan juuri sen verran, että tarinan tapahtumiin voi suhtautua päätä pudistelevalla huumorilla. Varsinaisen komedian puolelle ei kuitenkaan lipsuta kertaakaan, eikä sarjakuvassa missään vaiheessa lausuta vitsin vitsiä. Tällaisen juuri sopivan balanssin löytäminen ei ole helppoa, mutta Tsuge on onnistunut siinä hienosti. Itseäni nauratti eniten perheen lapsi, jonka Tsuge on piirtänyt aivan kuin pieni poika kantaisi harteillaan koko maailman painoa. Murheellinen hahmo on samalla sympaattinen mutta kaikessa traagisuudessaan myös huomattavan koominen; ajatelkaa nyt joku herra jumala tuota lasta, lukiessa väistämättä ajattelee.

Sarjakuvan lopusta löytyy vielä kääntäjä Ryan Holmbergin essee, jossa hän avaa Yoshiharu Tsugen elämää, miten hänen elämänsä heijastuu sarjakuvassa ja miten sarjakuvaa on tulkittu Japanissa. Essee on kieltämättä oikein hyödyllistä luettavaa, ottaen huomioon miten tuntematon Tsuge länsimaissa on. Kokonaisuutena The Man Without Talent on samaan aikaan raivostuttava, hykerryttävä ja haikea tarina, joka samalla antaa kiehtovan kuvan Yoshiharu Tsugen elämästä, missä määrin se nyt totta sitten onkaan. Omaperäinen tapaus ehdottomasti, ja New York Review of Booksilta sarjakuvan julkaisu on pienimuotoinen kulttuuriteoko, joka jo sinällään ansaitsee aplodit. Kannattaa tutustua!

close

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada uudet kirjavinkit sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.
(Erityisesti uudet kotimaiset julkaisut on usein, ei aina, saatu kustantajalta arvostelukappaleina. Se, mistä kirja on saatu, ei vaikuta siihen, kehummeko vai emme.)

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka käyttää vapaa-aikansa mieluusti kirjojen parissa. Sarjakuvat ovat sydäntä lähellä, mutta lukulistalle pääsee säännöllisesti myös tietokirjallisuus, erityisesti muistelmat ja elämäkerrat herättävät kiinnostusta. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...