Outi Pakkanen: Marius

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Outi Pakkasen tuotanto on ihailtavan laaja; Marius on hänen 24. dekkarinsa. Alkutuotannossaan Pakkanen kirjoitti useimmiten perinteisiä murhamysteereitä, joissa oli usein mukana hänen luottohenkilönsä Anna Laine, mutta viime vuosina Pakkanen on laajentanut tyyliään epätyypillisempiin rikosromaaneihin, joissa lukija joutuu arvailemaan, onko mitään murhaa edes tapahtunutkaan.

Näin on laita myös Mariuksessa. Marius, alkuperäiseltä nimeltään arkisesti Mauri Leppänen, oli kansan rakastama tv­-julkkis. Nyt hänet on löydetty kuolleena kotoaan epäselvissä olosuhteissa, ja juorulehti Säihkyn päätoimittaja Verna Pitkämäki ottaa yhteyttä Berliinissä asuvaan Mariuksen nuoruudenrakastettuun, entiseen Säihkyn toimittajaan, ja pyytää tätä tekemään asiasta mahdollisimman raflaavan juttusarjan, mahdollisesti jopa kirjan. Tämä toimittaja, minäkertoja jonka nimeä ei lukijalle missään vaiheessa kerrota, ottaa tehtävän vähän pitkin hampain vastaan ja muuttaa joulun alla Helsinkiin tutkimaan tapausta ja etsimään käsiinsä Mariuksen läheisiä.

Juoni voisi siis olla melko klassinen rikostarina, mutta kirjan loppua kohden sekä minäkertoja että lukija alkavat epäillä havaintojaan. Haastatellut ihmiset eivät olekaan aivan sitä miltä näyttävät, ja kertoja epäileekin jo omaa täysjärkisyyttään: ”Huone tuntui kutistuvan. Kohta seinät alkaisivat halkeilla niin kuin siinä Polanskin kauhuleffassa, jonka päähenkilö oli hullu nuori nainen.”

Vertaus Polanskin Inhoon on ehkä tämän kirjan kohdalla vähän turhan kunnianhimoinen, mutta taitavasti Pakkanen punoo jännitystä, joka muuttuu melkein kauhuksikin kirjan lopussa. Vähän yli kaksisataasivuisessa romaanissa ei ole juurikaan tyhjäkäyntiä, joten lukukokemus oli oikein tyydyttävä. Hyvin tämä kirja sopii kesädekkariksi, vaikka se joulun aikaan tapahtuukin. Ja Helsingin paikallisväri on Pakkasen tapaan taattua.

5 kommenttia

  1. Täytyy sanoa, että pidän enemmän Pakkasen dekkareista, joissa seikkailee Anna Laine. Ne ovat kuitenkin jotenkin inhimillisempiä, enemmän todentuntuisia. Mun pää ei opikein kestä mukana näissä ”psykologisissa” kertomuksissa. Uskottavuus kärsii. Minusta kirja ei ollut hyvä kokonaisuus, enkä mitenkään eerityisesti sitä voi suositella – edes kesädekkariksi, vaikka jouluun päin mennäänkin 🙂

  2. Minulla on nyt Pakkaset kierroksessa. Yritän lukea mahdollisimman monta, mutta koville ottaa. Tämä on vielä lainaamatta, mutta vähän saman tyyppinen Muistivirhe oli kyllä pakottauduttava lukemaan. Eli Sirpan kanssa osittain samoilla linjoilla, suutari pysyköön lestissään.

  3. Mä olen edelleen kirjaston jonossa odottelemassa tätä. Vaikuttaa, että tämä on samaa tyyliä kuin Julma kuu, joka ei tosiaan ollut sitä parasta Pakkasta.

  4. Odotin kai liikaa Anna Lainetta, en lämmennyt tälle teokselle juurikaan. Pakotin itseni lukemaan sen loppuun, joka onneksi yllätti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *