Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Eläkkeelle jäänyt kirjallisuuden professori, jota ei edes hänen virka-aikanansa ammattipiireissä kovinkaan paljoa arvostettu, on elänyt avioliittonsa täydellisen ääliön kanssa. Hänen tyttärensä nai vielä pahemman luuserin, hänen pojastaan tulee myös elämän höynäyttämä ikuinen lapsi. Tyttärentytär on vetäytyvä ja hiljainen, mutta hänessä saattaa olla toivoa. Hänen kanssaan professori lähtisi vielä matkalle, mutta miksi? Se on isompi kysymys.
Juha Seppälän Matka aurinkoon ei solju helposti. Ainakin ensimmäiset viitisenkymmentä sivua olin melko pyörällä päästäni, missä milloinkin mennään, samoin aivan lopussa tarvittiin kunnolla hoksottimia, jotta tarinanlanka ei kokonaan katoaisi.
Ja kuitenkin jostain tämän kaiken keskeltä nousee esiin kohtaus, muutaman sivun mittainen täydellinen rakkaustarina, kauneimpia kokonaisen ihmissuhteen kuvauksia, joita olen konsanaan lukenut. Ja silti, kuinka kyyninen Seppälä on myös silloin, kun hän kirjoittaa parhaasta mahdollisesta maailmasta, kuinka pilvilinnat eivät hetkeksikään syrjäytä rankkaa realismia!
Ehkä kyynisyys, täysi epäusko paremman huomisen mahdollisuuteen, onkin paras tapa ymmärtää Seppälää. Hän on jatkuvasti vakava ja ankara, hän suomii nykyajan ilmiöitä säälimättömästi, ja hänen kielessään on puristettua kiukkua ja ivaa kaikkea inhimillisyyttä kohtaan. Lisäksi tietty vaikeaselkoisuus ja metaforisuus leimaavat tätä sangen omaleimaista kirjailijaa.
Kaikkiaan, vaikka Matka aurinkoon jossain määrin hämmentyneeksi jättikin, oli se lukemisen arvoinen, ja siis myös sitä vinkattakoon.
