Saska Saarikoski: Meidän isä on hammaspeikko

Meidän isä on hammaspeikko

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Meidän isä on hammaspeikko on toimittaja Saska Saarikosken ensimmäinen lastenkirja. Tarina kertoo Leosta, joka on ihan tavallinen pikkupoika. Leon perheeseen kuuluvat isä, äiti ja pikkuveli.

Eräänä päivänä Leon isä kuitenkin unohtaa salkkunsa kotiin, ja kun Leo avaa salkun, hän saa selville isän suurimman salaisuuden: Isä on hammaspeikko! Salkusta nimittäin löytyvät täydelliset hammaspeikon varusteet, eikä suinkaan pankkiasioita, joiden parissa isä väittää työskentelevänsä. Leo päättää lähteä viemään salkun isälleen töihin ja palaa halusta kertoa tietävänsä tämän suuren salaisuuden. Matka pankkiin ei kuitenkaan suju ongelmitta, sillä Leo joutuu jos jonkinlaisiin kommelluksiin. Mörön kohtaaminen ratikassa onkin vasta alkua hurjalle seikkailulle…

Meidän isä on hammaspeikko -kirja oli oikein positiivinen yllätys. Teksti on sujuvaa ja hauskaa, ja niin lapsi-, kuin aikuislukijakin saivat tarinan kuluessa purskahdella nauruun useamman kerran. Tarina tarkastelee niin tavallista arkielämää ja maailmaa lapsen näkökulmasta kuin mielikuvituksen mahtiakin, ja se sopii niin alakoululaisille kuin hieman nuoremmillekin lapsille. Yksittäiset luvut olivat sopivan lyhyitä lukutaitoa vasta harjoittelevillekin. Meillä tästä kirjasta pidettiin ja se luetaan varmasti useammankin kerran.

Salla P.

Olen kolmikymppinen kirjafani, joka lukee sekä työn puolesta että huvikseen. Kirjojen suhteen olen kaikkiruokainen, enkä hyljeksi mitään kirjallisuuden genreä. Työssä luen paljon nuortenkirjoja, mikä heijastuu tänne kirjavinkkeihinkin. Lisäksi olen entisessä elämässäni työskennellyt historian parissa, joten sitäkin aihepiiriä tulee seurailtua edelleen aktiivisesti. Kaunokirjallisuuden ohella pidän erityisesti ruoka-, ja urheilukirjoista, ja puutarha-aiheiset kirjatkin ovat viime vuosina hiipineet vaivihkaa kirjahyllyyni. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...