Vaaksanmittainen Kukka Pikkarainen teki ensiesiintymisensä Vuokko Hurmeen ja Giannetta Portan kirjassa Minisijainen vuonna 2021. Minisijainen metsäretkellä ilmestyi 2023. Nyt Kukka Pikkarainen tekee paluun uudessa kirjasarjassa, jossa on ilmestynyt jo kaksi osaa ja kolmas on tulossa maaliskuussa 2026.
Pienikokoinen lasten kuvakirja kertoo pienikokoisesta päiväkodin opettajasta Kukka Pikkaraisesta ja päiväkodin lapsista. Miniope kieli keskellä suuta käsittelee kieltä monin eri tavoin: fyysisenä suussa olevana asiana ja abstraktimmin puhuttuna kielenä. Kirja kannustaa leikittelemään kielellä, riimittelemään ja vitsailemaan. Välillä pitää keskittyä kieli keskellä suuta.
Uudet Miniope-kirjat ovat vähän aikaisempaa pienempiä ja tiivimpiä. Kirjassa on vahvasti opettavainen sävy, mutta sen verran leikkisyyttä ja huumoria, ettei se tunnu kuivalta pedagogiikalta. Giannetta Portan kuvitus on selkeää, hahmot ovat persoonallisia ja tunnistettavia ja kuvitus mukavan värikästä. Hurmeen tekstissä on oivallusta ja välittämistä.
Miniope kieli keskellä suuta on oikein mainio kuvakirja luettavaksi päiväkoti-ikäisten lasten kanssa.








