Olivier Latyk ja Smriti Prasadam-Halls: Ekat sanat : Mennään yhdessä & Ekat sanat : Leikitään yhdessä

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Yksivuotiaan äitinä odotan ehkä kaikista suurimmalla mielenkiinnolla puheen kehitystä. Jotta päästäisiin käsiksi puheeseen, on tietysti ensiksi löydettävä sanat ja sepäs vasta hauskaa onkin, siis arvuutella, mitä pikkumies milloinkin tarkoittaa.

Tältä pohjalta otin käsittelyyni Ekat sanat -teoskaksikon, joista molemmat esittelevät lukijoilleen kutakuinkin 150 tuttua sanaa ja lausahdusta. Molemmissa kirjoissa on seitsemän eri teemaista runsaiden sanojen ja muutamien lausahdusten kuorruttamaa aukeamaa. Mennään asioille, hammaslääkäriin, kirjastoon, bussiajelulle, uimahalliin, leikkipuistoon sekä kahvilaan ja leikitään leipoen, rakennellen, pihamaalla kaivaen, lemmikkejä ruokkien, soittimia soitellen, ystävistä huolehtien ja siivoten.

Tällaiset lasten sanakirjat ovat hyvä juttu monella tapaa. Niiden avulla on helppo esitellä lapsille sellaisiakin asioita, joita ei välttämättä muuten ole koko aikaa nähtävissä. Samoin niiden käyttäminen vieraiden kielten opiskeluun on hauskaa myös vanhempien lasten mielestä.

Ekat sanat -kirjoille antaisin erityisen positiivista palautetta siitä, että vaikka ne ovatkin ulkomaista tuotantoa, ovat niissä esiteltävät asiat tuttuja ja tavallisia myös suomalaislapsille. Lisäksi niiden kuvitus on silmää miellyttävä, joten näistä opiskelee taaperon kanssa ihan mielellään. Voin suositella.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjakaupan hyllyjen väliin työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Kaisa rakastaa kirjojen tuoksua, uusien ja vanhojen, ja sitä hetkeä, jolloin saa asettaa uuden asukin kirjahyllyynsä. Kirjallisuuden lajien suhteen hän on lähes kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Harrastaa lisäksi ruoanlaittoa ja omaa blogin jos toisenkin. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *