Annie Darling: Mistelin alla Bloomsburyn kirjakaupassa

Mistelin alla Bloomsburyn kirjakaupassa -kirjan kannessa on kivijalkakirjakaupan ovi. Kadut ovat lumiset, lunta sataa ja ulkona on koristeltu joulukuusi. Oven edessä kävelee nainen, joka on pudottanut lapasen, ja mies, joka on nostanut sen.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kirjoittajan perinteinen ohje on, että jos mainitsee aseen tarinan alussa, on muistettava ampua sillä. Niinpä odottelin kiinnostuneena, mitä saisin selville Bloomsburyn kirjakaupassa työskentelevän Tomin tarinasta. Osa-aikainen kirjamyyjä on vaihdevuosi-iän ohittaneiden asiakkaiden suosiossa ja pukeutuu vanhanmallisiin housuihin ja ikäkuluihin tweedtakkeihin, joiden kyynärpäissä on nahkapaikat. Tätä ihmetellään Annie Darlingin Bloomsburyn kirjakauppa -sarjan alusta asti. Mitä siinä piilee? Tekeekö Tom todella väitöskirjaa alaviitekriiseineen? Onko hänellä perhe piilossa jossakin tai jokin salaperäinen työ tai asema?

Niinpä olin varsin hämmentynyt, kun sarjan neljäs ja viimeinen osa, Mistelin alla Bloomsburyn kirjakaupassa, lähteekin kirjakaupan yhteydessä teehuonetta pyörittävän Mattien mietteistä. Miten käy Tomin tarinan?

No, kirjakaupan yhteydessä oleva asunto kaipaa uusia asukkaita, ja kenestäs tuleekaan kämppiksiä, ellei Mattiesta ja Tomista. Asioista ei sovita täysin kivuttomasti, eikä vaikuta siltä, että edes joulun vihaaminen yhdistäisi asuintoverit. Mattie ei saa ratkaistuksi, onko Tom vielä jouluakin sietämättömämpi, vai vievätkö juhlapyhät kuitenkin voiton…

He olivat asuneet yhdessä nyt kolme päivää, ja tämä oli kolmas peräkkäinen ilta, kun Tom lähti ulos. Ja hyvä niin, mutta mihin ihmeeseen Tom oikein meni? Etsikö hän hiljaisen nurkan jostain hiljaisesta pubista ja nökötti siellä lukemassa kirjaa ennemmin kuin jäi kotiin Mattien kanssa? Kävikö hän ulkona Läppäveljien kanssa? Tai kenties Tomilla tosiaan oli tyttöystävä, jonka kanssa hän vietti mieluummin aikansa.

Laskiessaan kylpyä ja lorauttaessaan sekaan kitsastelematta viikunantuoksuista lempikylpyvaahtoaan siten, että vedestä alkoi kohota jumalaiselta tuoksuvaa höyryä, Mattie totesi, ettei Tomilla mitenkään voinut olla tyttöystävää. Jos olisi, tuskin hän sitä salailisi. Eikä yksikään täysjärkinen nainen haluaisi ikimaailmassa seurustella nuhjuisen professorin tavoin pukeutuvan, kroonisesta ylemmyyskompleksista kärsivän miehen kanssa.

Kirjakaupan omistaja Posy ja hänen miehensä Sebastian odottavat esikoistaan, ja siinä on sivujuonta kerrakseen tarinaan. Nina palaa monen kuukauden maailmanmatkaltaan puhaltamaan puhtia jouluisiin aivoriihiin, joista uhkaa sukeutua kriisikokouksia. Mitä kaikkea kirjakaupassa on otettava huomioon?

Odotusajan vaikeuksista huolimatta Posy jaksaa vuodelevossakin kontrolloida sitä, miten kirjakaupassa sujuu, ja tunnustella henkilökunnan ilmapiiriä ja kemiaa. Kinastelu on Posyn mukaan kosiskelua parhaimmillaan; olivathan hän ja Sebastian aivan samanlaisia. Mattie ei ota uskoakseen Posyn tulkintaa kirjakaupassa lentelevistä kipinöistä, mutta kuinkas siinä käykään.

Ja arvaa kolmesti, mistä aiheesta Tomilla on tohtorintutkintonsa.

Anna

Anna on ikuisesti ahmimisikäinen lukija ja kirjoittaja. Hän ei lähde mihinkään ilman muistikirjaansa. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 365 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...