Meri Luttinen: Myrskynsilmä

Myrskynsilmä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kainu on kuusitoistavuotias tyttö, joka valmistautuu kesäyössä riittiin, joka määrää hänen elämänsä suunnan. Tytöt astelevat punamultakehissä, kunnes löytävät paikkansa emännyyden, äitiyden tai käsityöläisyyden kehiltä. Jotkut harvat astelevat näiden kehien läpi sisimpiin tietiän kehiin, joihin päässeistä tulee tietäjiä. Kainu astelee näidenkin kehien läpi keskelle, sisimpään kehään, jonne kukaan ei ole käynyt vuosisatoihin.

Kainusta tulee tietiä, vieläpä hyvin voimallinen sellainen. Hän ehtii oppia hieman taitoja oman kylänsä tietiältä, kunnes joutuu jättämään kylän taakseen – häntä ajaa pois erilaisuus ja ulkopuolisuus, toisaalta vetää puoleensa merkittävä tehtävä, joka häntä odottaa. Tietiältä Kainu saa lahjaksi hopeisen riipuksen, joka tuntuu olevan erittäin tärkeä, vaikka tietiä ei osaa Kainulle mitään riipuksesta kertoakaan. Niinpä Kainun ei auta kuin tarttua toimeen ja ryhtyä suorittamaan tehtäväänsä ja siinä sivussa kasvaa ihmisenä keskenkasvuisesta tytöstä vähän aikuisemmaksi.

Myrskynsilmä on viitteellisesti muinaista Suomea muistuttavaan fantasiamaailmaan sijoittuva nuortenkirja, joka on monessa suhteessa varsin perinteinen fantasiatarina. Paljon genreä lukeneet voivat lukiessaan rastittaa mielessään ruutuja tarinan tuodessa tuttuja elementtejä. Nuortenkirjat toki tavoittavat enemmän lukijoita, joille genren perusteet eivät ole kyllästymiseen asti tuttuja. Lisäksi Meri Luttinen kirjoittaa vallan hyvin, esikoisteokseksi Myrskynsilmä on oikein pätevä ja sujuvasti etenevä teos.

(Erityisesti uudet kotimaiset julkaisut on usein, ei aina, saatu kustantajalta arvostelukappaleina. Se, mistä kirja on saatu, ei vaikuta siihen, kehummeko vai emme.)

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia kirjoja painottuen naisten kirjoittamiin kirjoihin. Mikko pelaa fanaattisella innolla monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...