Brita Jokinen: Narsisti keskellämme

Narsisti keskellämme

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Narsistit ovat viime vuosina saaneet paljon huomiota, kun narsismia on psykologisena ilmiönä alettu tutkia. Brita Jokisen kirjassa perehdytään asiaan. Sekä alan asiantuntijat että uhrit kertovat narsismista ja narsisteista. Narsisti saattaa olla kuka tahansa: vanhempi, sisar, lapsi, työkaveri, poliitikko. Narsismin sanotaan olevan aikamme vitsaus, mutta sen piirteitä on löydetty jo muun muassa Maosta, Hitleristä ja Stalinista. Tämän luonnehäiriön äärimmäisin muoto on psykopatia.

Jokisen kirjassa esitetään teoria, jonka mukaan narsismin aikamme vitsaukseksi tekevät länsimaisen kulttuurin muodot. Erään professorin mukaan nykyinen sosiaalinen media, esimerkiksi Facebook ja YouTube, voivat osaltaan aiheuttaa persoonallisuushäiriöitä. Myös tosi-tv-ohjelmat ja tietynlaista länsimaisen elämän mallia näyttävät tv-sarjat, kuten esimerkiksi Kauniit ja rohkeat, voidaan nähdä osana länsimaista, narsistista kulttuuria. No niin! Vihdoin totuus paljastuu. Olinkin aina epäillyt, että Big Brother ja Kauniit ja rohkeat ovat vähintäänkin vanhan vihtahousun keksintöjä.

Kirjassa mainitaan myös teoria, jonka mukaan narsismi on jo epidemia teini-ikäisten keskuudessa. Narsismin liittäminen tietyn ikäisiin on varsin kapeanäköistä ja hedelmätöntä sukupolvimarinaa. Kirjan uhrien kertomuksetkaan eivät tätä teoriaa tue.

Miten narsisti syntyy? Onko hän jo syntyessään paha? Tästä kirja esittelee kaksi versiota: narsisti saattaa olla itsekin uhri, joka lapsuudessaan joutui kärsimään epämiellyttävistä kasvatusolosuhteista. Aikuisena hän pyrkii kostamaan kohtaloaan muille. Tämänkaltainen selitys on toisaalta vahingollinen, sillä narsistin tekojen motiiveja ei pitäisi selitellä liikoja. Ihmiset pyrkivät aina löytämään syyn toisen ihmisen pahoille teoille, mutta pahuutta ei saisi joka kerta määritellä psyykkisellä sairaudella. Ihminen ei ole aina pohjimmiltaan hyvä, vaikka kuinka haluaisimme niin uskoa.

Miten narsismia vastaan voitaisiin sitten taistella? Vähäsen ristiriitaisesti Jokinen tuo esille vanhojen kristillisten arvojen kunnioittamisen, mutta samalla hänen kirjassaan on omistettu oma lukunsa kiusaamiselle juuri hengellisissä yhteisöissä. Kukaan ei ilmeisesti ole profeetta omalla maallaan.

Narsistien uhrit kertovat Jokisen kirjassa omista kokemuksistaan. Moni on joutunut jättämään taakseen perheenjäseniään, työpaikkojaan ja oman fyysisen sekä henkisen terveytensä. Varsinkin työpaikoilla tapahtuva kiusaaminen vaikuttaa erityisen hankalalta voittaa. Myös tuomioistuimien ja muiden viranomaistahojen on vaikeaa tunnistaa narsistinen henkilö.

Mielenkiintoista on lukea, miten narsisti itse kokee käytöksensä. Kirjaan on lisätty narsistidiagnoosin saaneen miehen mietteitä sanomalehtiartikkelista. Hänen puheissaan heijastuvat vahvasti nykyajan arvot, mutta onko hän aikansa lapsi, selviytyjä ja menestyjä vai itsekin uhri? Hänen ja hänen kaltaistensa voi valitettavasti olettaa pärjäävän elämässä paljon paremmin kuin narsistien uhrien. Narsisti ei tunne syyllisyyttä teoistaan, mutta uhri saattaa kantaa sitä hänenkin puolestaan.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 320 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...