Arto Luukkanen: Neuvostojen maa : Neuvostoliiton historia 1917–1991

Neuvostojen maa

Osta kirja itsellesi

Tässä tietokirjassaan Arto Luukkanen ei vain kerro miten Venäjän vuoden 1917 vallankumouksesta syntyi maailman ensimmäinen kommunistivaltio ja miten se lopulta luhistui, mutta myös mitkä ideologiset kulttuuriset virtaukset ja taloudelliset olosuhteet muovasivat keisarillisesta Venäjästä globaalin kommunistisen supervallan.

Kirjasta paljastuu, että Venäjällä oli muitakin radikaaleja ideologioita, jotka vaativat keisarin kaatamista ja tasa-arvoa. Kirjailija korostaa, että keisarillisella Venäjällä olosuhteet olivat kypsät jollekin vallankumoukselle. Maan talous, poliittinen järjestelmä, demografia ja eliitin jakautuminen olivat ”juuri oikeita” sellaiselle levottomuudelle. Vallankumous olikin aito kansan massaliike, jonka aallonharjalla bolševikit purjehtivat ja lopulta ottivat haltuun.

Luukkasen kirja on yllättävän neutraali, vaikka kirjailijan tausta on kristillisessä konservatismissa ja perussuomalaisessa puolueessa. Erityisen mielenkiintoista onkin se, että vaikka tässä kirjassa aika vakuuttavasti argumentoidaan sen puolesta, että bolševikit olivat “oikeita kommunisteja”, tässä kirjassa vahvistetaan monia asioita, joita olen lukenut äärivasemmistolaisista tietokirjoista kuten Maurice Brintonin The Bolsheviks and Workers’ Control 1917-1921 (1972), Michael Parentin Blackshirts and Reds: Rational Fascism and the Overthrow of Communism (1997) ja Noam Chomskyn Understanding Power: The Indispensable Chomsky (2002).

Brintoni ja Chomsky ovat avoimesti anarkisteja, Parenti taas kommunisti. Brintonin kirjassa argumentoidaan, että Lenin alusta asti tulkitsi Marxin kommunismin olevan saavutettavissa ainoastaan muuttamalla Venäjän valtavaksi keskusjohtoiseksi yritykseksi, joka keräisi nopealla teollistumisella niin paljon varallisuutta ja teknologiaa, että se voisi tietyn ajan kuluttua siirtyä ”aitoon” kommunismiin. Tätä Leninin visiota vastustivat niin tavalliset työläiset kuin ”vasemmistokommunistit” eli anarkistit, menševikit ja muut demokraattiset kommunistit keskuudessa. Samalla Brinton ja Luukkanen yhtyvät siinä, että Lenin hävitti kaikki itsenäiset työläisneuvostot, joista kommunistivaltion nimi tulee.

Chomskyn kirjassa taas todetaan samaa mitä Luukkasen kirjassa siitä, miten alun perin Lenin perusteli Neuvostoliiton diktatuuria “väliaikaisena” vaiheena, jolla turvattaisiin työläisten vallankumous sillä aikaa kun Länsi-Euroopassa, erityisesti Saksassa, tapahtuisi onnistunut kommunistinen vallankumous.

Lenin uskoi, että Saksassa kommunistinen vallankumous onnistuisi ja Neuvostoliitto voisi saada taloudellista ja sotilaallisista tukea siltä, jolloin nopeampi siirtyminen “aitoon” demokraattiseen sosialismiin saavutettaisiin. Luukkanen lainaakin Stalinin kuoleman jälkeen valtaan noussutta Nikita Hruštšovia, joka totesi, että ”aito” kommunismi saavutetaan vuonna 1980. Toki jälkiviisaasti voimme todeta, etteivät asiat menneet ihan suunnitelmien mukaan.

Parentin kirjassa taas argumentoitiin, että Neuvostoliiton totalitarismi kehittyi olosuhteitten pakosta, eikä se lopulta ollut niin hirvittävä maa, kuin ”porvarillinen propaganda” on kylmän sodan aikana esittänyt ja että Neuvostoliitto oli Stalinin jälkeen hyvinkin hyvinvoiva maa, mikä näkyi siinä, että monet venäläiset vastustivat siirtymistä sosialismista kapitalismiin, kun Neuvostoliitto romahti. Kaikki nämä väitteet, joita pidin hieman kiistanlaisina, vahvistetaan Luukkasen kirjassa. Jos konservatiivi kristitty ja kommunisti päättyvät samoihin tutkimustuloksiin, tuloksen on oltava aika lähellä totuutta.

Ainoa ongelma tässä kirjassa on se, että se keskittyy edellä mainittuihin teemoihin, eikä mihinkään muuhun. Toisen maailmansodan yksityiskohtaisemmat analyysit eivät saa sijaa tässä kirjassa, vain suuret linjat, joten tässä ei käsitellä 1930-luvun Ukrainan nälänhätää tai Itä-Euroopan miehityksen kauhuja kuin sivumainintana. Silti tiiviydestä huolimatta tästä kirjasta saa aika hyvän kuvan siitä, minkälainen valtio Neuvostoliitto oli.

Luukkasen puolueellisuus näkyy siinä, että hän vähättelee länsimaiden roolia Neuvostoliiton totalitarismissa. Kun vuonna 1917 sisällissota Venäjällä puhkesi, moni länsimainen suurvalta lähetti armeijoitaan Venäjään kukistamaan bolševikkeja. Nämä miehitysarmeijat epäonnistuivat tavoitteissaan, mutta traumatisoivat bolševikit uskomaan, että Neuvostoliitto oli jatkuvan länsimaisen hyökkäyksen kohteena. Tämä loi sen vainoharhaisuuden tunteen, jota myöhemmin Stalin hyödynsi suurissa puhdistuksissaan.

Luukkanen kääntyy enemmänkin siihen näkemykseen, että bolševikit käyttivät kyynisesti näitä hyökkäyksiä valtansa lujittamiseen. Tämä näkemys ei kuitenkaan selitä esimerkiksi sitä, miksi Tšekan kaltainen salainen poliisi onnistui värväämään niin uskollisia joukkoja. Asiaan voisivat liittyä nimenomaan nämä länsimaisten suurvaltojen sotilaalliset hyökkäykset. Jos haluaa tietää aiheesta suosittelen Le Monde diplomatique’n teosta Historia-atlas : Toisenlainen 1900-luku (2011) sekä Ed Strosserin ja Michael Princen teosta Stupid Wars : A Citizen’s Guide to Botched Putsches, Failed Coups, Insane Invasions, and Ridiculous Revolutions (2008).

Mutta kirjailijan todellinen asenteellisuus näkyy vasta kirjan lopussa, jossa hän vihjailee, että Neuvostoliiton kauhut olivat mahdollisia ainoastaan kommunismin sisäänrakennetun ateismin takia. Kun tuntee historiasta ja nykyajastakin uskontojen nimeen tehtyjä kauhuja, olen skeptinen Luukkasen hypoteesin suhteen. Luukkanenkaan ei uskalla suoraan tätä sanoa, vaan ainoastaan vihjailla, lainaamalla Kommunismin mustan kirjan (1999) yhtä kirjoittajaa Stéphane Courtoisia.

Ihan viimeisillä sivuilla Luukkanen ennustaa, että nyky-Venäjän oligarkit oppivat ajan mittaan “vastuullisuutta” ja pakottavat Venäjän kehittymään USA:n kaltaiseksi kapitalistiseksi liberaalidemokratiaksi. Muistuttaisin, että tämä kirja kirjoitettiin vuonna 2004, jolloin Putinin totalitaristiset tendenssit olivat vielä epäselviä. Mutta se, että kirjailija luottaa kapitalistien “demokraattiseen” voimaan on pikkasen hupsua, kun USA juuri ja juuri onnistuu itsekin välttämään oligarkian leiman. USA:han on maa, missä suuryritykset ovat vuosikymmeniä tukeneet äärioikeistolaisia tahoja ja jossa vuonna 2016 on äänestetty presidentiksi sekopäinen ja rasistinen kapitalisti.

Arto Luukkasen Neuvostojen maa : Neuvostoliiton historia 1917–1991 on yksi parhaimmista suomeksi lukemistani historiankirjoista. Kirjailija on aito tutkija, joka kykenee melkein kirjan loppuun asti pitämään henkilökohtaiset poliittiset näkemyksensä aisoissa, esittäen hyvinkin neutraalin kuvan valtiosta, joka perustui yhteen ainoaan voimakkaita tunteita herättävään ideaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.