Linka Neumann: Norjalaisia villapaitoja : lämpimiä villapaitoja ulkoiluun ja seikkailijoille

Norjalaisia villapaitoja

Osta kirja itsellesi

Kirjoneuleet ovat nyt – voisi sanoa lopultakin – suosittuja ja muodikkaita, ja etenkin islantilaisia kaarrokeneuleita tuntuvat tekevän nyt kaikki neulojat, mikäli vaikkapa Facebookin ryhmiin on uskomista, ja varmaan niihin onkin. Linka Neumannin uusi kirja antaa lukuisia ohjeita norjalaisiin villapaitoihin ja -takkeihin, ja mielestäni niiden mallit muistuttavat melko paljon joitakin islantilaisneuleita. Itse asiassa sellaiset perinteisistä perinteisimmät norjalaisneuleet, jotka esimerkiksi aina kiinnitetään metalliklipsuilla, puuttuvat tästä kirjasta kokonaan. Mutta eipä se suuri puute ole, sillä niitähän löytyy paljon muualta, kuten Dropsin lankojen ohjeista, ja joka tapauksessa malleissa on paljon aitoa norjalaista, kuten vaikka takkien neulominen kokonaan pyörönä, jolloin ei tarvitse neuloa kirjoneuletta nurjilla silmukoilla. Ja siitä vain sitten steekkaamaan!

Neumannin neuleet ovat saaneet paljon vaikutteita Norjan luonnosta. Löytyy tyyliteltyjä puita, revontulia, koiran tassunjälkiä ja yksinkertaisin muodoin toteutettuja sudenpäitä. Perusmalleja on vain 13, mutta niiden sisällä onkin sitten paljon vaihtelua: samasta kuviosta on neulottu sekä paita että takki, tai paita on joko kaarrokkeellinen tai olkasaumallinen. Mielenkiintoisinta minusta oli kuitenkin lankojen vaihtelu samassa mallissa: sen saattoi toteuttaa joko paksummilla tai ohuemmilla langoilla. Tällaista vaihtelua en muista aiemmin nähneeni neulekirjoissa, ja se onkin hyvin käyttökelpoista, koska jotkut pitävät paksummista ja lämpimämmistä neuleista kuin toiset.

Mutta varmasti lämpimiä nämä kaikki Neumannin neuleet ovat, sillä niissä on käytetty joko laadukkaita norjalaisia tai sitten näitä tällä hetkellä niin kuuluisia islantilaisia lankoja, eli Álafosslopia tai Léttlopia. Kirjoittaja antaa myös hyvän neuvon niille herkkäihoisille, joita norjan- ja islanninlampaiden villat kutittavat: villa pehmenee käytössä ja erityisesti pesuissa, joten karheankaan tuntuista neuletta ei kannata hylätä ennen pesua, kunhan vain muistaa kuivata sen tasossa venymisen estämiseksi.

Kirja on siis ohjeiltaan monipuolinen ja mallien värimaailma kerrassaan ihana. Suosittelen lämpimästi sekä perinteitä kunnioittaville että tämänhetkisen neulemuodin aallonharjalla ratsastaville neulojille.

Tuija

Olen Tuija ja olen suhtautunut intohimoisesti kirjoihin ja lukemiseen jo yli 50 vuoden ajan. Myös työni on kirjojen parissa puurtamista, sillä toimin tietopalveluneuvojana Tampereen yliopiston kirjastossa. Luen mieluiten kaikkea laatukirjallisuutta dekkareita ja tyttökirjoja unohtamatta. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...