Elīna Brasliņa ja Lawrence Schimel: Nyt nukutaan, ei leikitä / Yhtenä aamun aikaisin

Nyt nukutaan, ei leikitä -kirjan kannessa on piirros tytöstä ja koirasta.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Espanjassa asuva yhdysvaltalainen kirjailija Lawrence Schimel on julkaissut yli 130 kirjaa, joista tähän kääntökirjaan on yhdistetty kaksi. Molemmat on kuvittanut latvialainen Elīna Brasliņa. Alkuun yhdistelmä oli vähän hämäävä: odotin kirjojen liittyvän toisiinsa enemmän, mutta eivät ne liity, vaikka samankaltaisia ovatkin. Toinen kuvaa nukkumaanmenoa, toinen heräämistä, molemmissa on lapsi ja eläin, siinäpä se.

Kirjat ovat kaksikielisiä, suomeksi ja englanniksi. Alkukieli on ymmärtääkseni espanja. Suomennos on Toini Lehdon tekemä. Teksti juoksee suomeksi sivun yläreunassa, englanniksi alareunassa, ja välissä on kuvitus, jonka tyyli tuo mieleen puupiirrokset ja grafiikan. Tekstit ovat runomuodossa; suomeksi riimit ja rytmi eivät osu ihan yhtä nappiin kuin englanniksi. Kirjojen parasta antia onkin niiden värikäs ja selkeä kuvitus.

Molemmissa tarinoissa on pieni sateenkaareva elementti: Nyt nukutaan, ei leikitä -kirjan tytöllä on kaksi isää ja Yhtenä aamuna aikaisin -kirjan pojalla on kaksi äitiä. Sillä ei ole tarinan suhteen mitään sen suurempaa merkitystä, eikä lapsilukija varsinkaan kiinnitä asiaan luultavasti sen kummempaa huomiota.

Kirjojen niputtaminen samoihin kansiin on joka tapauksessa mainio idea. Vähän köykäisiä nämä olisivat yksinään julkaistavaksi, mutta nyt kirjat tukevat toisiaan mukavasti, ja kääntökirjathan ovat aina hauskoja.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...