N. K. Jemisin: Obeliskiportti

Obeliskiportti

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Sanoisin, että on jonkunmoinen saavutus voittaa arvostettu kirjallisuus­palkinto trilogian toisella osalla. Kakkososathan ovat helposti väliinputoajia: ensimmäinen osa on kiinnostava, kun se esittelee kokonaan uuden maailman ja kolmososa on luonnollisesti jännittävä finaali. Kakkososa on sitten silta alun ja lopun välissä. No, näin sen ei tietenkään tarvitse olla. N. K. Jemisin voitti Hugo-palkinnon Murtunut maailma -trilogiansa jokaisella osalla ja tämä kakkososakin ansaitsee kyllä palkintonsa.

Ensimmäinen osa, Viides vuodenaika, esitteli meille Tyynimaan. Tämä manner on vulkaanisesti äärimmäisen aktiivinen ja jatkuvien maanjäristysten repimä. Aina silloin tällöin joku luonnonkatastrofi aiheuttaa riittävästi tuhoa laukais­takseen viidennen vuodenajan eli pitkäkestoisen talven, joka aiheuttaa laaja­mittaista tuhoa yhteiskunnassa. Koko Tyynimaan yhteiskuntajärjestelmä on muodostunut viidennen vuodenajan uhan torjumiseen.

Edellisessä kirjassa laukaistiin käyntiin viides vuodenaika. Se on mittava, helposti tuhatvuotinen, ja se ei käynnistynyt sattumalta. Maailman mursi voimakas orogeeni. Orogeenit ovat halveksittuja ja silti tarpeellisia ihmisiä, joilla on kyky aistia ja hallita maan liikkeitä. Orogeeni voi yhtä lailla suojella ja tuhota ja siksi yhteiskunta sietää heitä vain äärimmäisen tiukan kontrollin alla.

Päähenkilö Essun on löytänyt tiensä turvalliselta vaikuttavaan yhteisöön. Luottavainen hän ei missään nimessä voi olla, sillä Essunilla ei ole vielä minkäänlaista kokemusta yhteisöistä, joissa orogeenien olisi turvallista olla. Tätä yhteisöä kuitenkin hallitsee orogeeni, mikä on lupaavaa. Essun ei ole kuitenkaan löytänyt tytärtään, jonka tämän isä kaappasi mukaansa tapettuaan perheen pojan. Vuodenajan vaikeat olosuhteet estävät kuitenkin toistaiseksi tyttären jahtaamisen.

Kun edellisen osan lukemisesta on se puolisen vuotta, vaati hieman palaut­telua päästä Jemisinin omintakeiseen maailmaan sisälle. Ylitsepääsemätöntä se ei kuitenkaan ollut ja pian olinkin jo uppoutunut Tyynimaan maailmaa järisyttäviin tapahtumiin. Lukija, joka ensimmäisen osan perusteella saattoi kuvitella tuntevansa orogeniaa, saa kohdata aivan uudenlaisia voimia. Valta­kunnanorogeenien Fulcrumin kouluttama Essun on kuitenkin yhtä ymmällään: hän saa tehtäväkseen vaatimattomasti koko maailman pelasta­misen, keinoilla, joita hän ei itsekään oikein ymmärrä. On siis aika oppia.

Obeliskiportti lähtee erinomaisista lähtökohdista ja vääntää ruuvia entistäkin tiukemmalle. Mielenkiintoinen maailma on vieläkin kiinnostavampi, tapah­tumat käyvät dramaattisemmiksi ja panokset kovemmiksi. Obeliskiportti on myös hyvin kirjoitettu. Sinä-preesens tuntuu edelleen vähän kummalliselta kirjoitustavalta, mutta sitä pahiten inhoavat eivät ole varmastikaan päässeet tänne toiseen kirjaan asti.

Nähtäväksi jää, miten kolmannessa osassa tapahtuu. Saadaanko maailma pelastettua? Jos maailman pelastaminen onnistuu, mikä on hinta, joka siitä on maksettava? Löytääkö Essun tyttärensä ja mitä siitä seuraa? Tarina jää todella mielenkiintoiseen tilanteeseen. Onneksi kolmas osa saadaan suomeksi jo syksyllä.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 320 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...