Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
“On vain loppu”, ilmoittaa tämän kirjan takakansi. Ei muuta. Lopusta tässä onkin kyse. Heti aluksi tehdään selväksi loppu. “Oi, tule katsomaan, inhorealistisesti, läheltä: Ihmisen pään pirstaleita, pirstaleita, joissa on hiuksia, pirstaleita joissa kiiltelee kosteus.”
Tapahtuu siis rikos, oopperan lattialle ammutaan nainen, mies ampuu. Kuka ja kenet ja miksi? Sitä kehää kierretään, kunnes lopussa päästään taas itse asiaan.
Taivassalo koettelee kerronnan rajoja. Jo lyhyestä lainauksesta näkyy romaanin tärkein tehokeino, toisto. Kerronnan kiemuraisuus ja toisteisuus on tuttua jo oivallisesta Hämäräkirjasta, mutta tässä se viedään paljon pidemmälle.
Siinä missä pidin Hämäräkirjasta, Oi, tule katsomaan oli vähän turhan raskas ja runollinen. Kieli on kaunista, juonta ei sen sijaan ole nimeksikään.
Kokeellisen, taiteellisen ja runollisen ystäville.
