Joel Lehtonen: Onnen poika : vähäisiä muistokuvia

Kansi: Joel Lehtonen: Onnen poika : vähäisiä muistokuvia

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Maailma alkaa olla vuonna 1925 yli nelikymppisellä Joel Lehtosella (1881-1934) nähtynä ja koettuna; on aika  vaihtaa maisemaa kotimaassa: idästä länteen, Putkinotkosta Lintukotoon, Säämingistä Sääksmäelle.

Siinä ohessa onnellisten päivien muistelo on paikallaan. Siellä kaukana lapsuudessa ne ovat, mutta kertaamalla, kertomalla lapsuuden kesäpäivistä ja talviajan koulunkäynnistä ovat onnen päivät taas läsnä: Onnen poika : vähäisiä muistokuvia ilmestyi umpirealististen romaanien Sorron lapset ja Punainen mies lomassa.

Joel on jo Putkinotkonsa, Mataleenansa, Rakastuneen rampansa kirjoittanut, runsas kirjallinen tuotanto alkaa olla koossa. Kaipaus tasapainoiseen elämään on suuri. Ja onnellisesta lapsuudestahan se löytyy; ei niistä ankeista äidin hylkäämäksi joutuneen pienokaisen huutolaisajoista, vaan ajasta kun pikku-Joel oli päässyt hyviin hoteisiin, papinleski Augusta Walleniuksen huomaan ja helmoihin.

Anttina hän kulkee tässä teoksessa, jossa poika viettää lähes yhtämittaista lämmintä kesää, mitä nyt ankea koulu tunkee talveksi lonkeronsa ja sotkee niin mukavan elämän. Koulu pitää kyllä huolen, ettei päivittäinen elämä ainaista herkkua olisi. Koulu on ankaran kurin ja pelon pänttäyspaikka: ”… paikka, minne useinkin maanantaisin lähti kuin teilattavaksi …”. 

Primuksena tai ainakin secunduksena Antti selvittää tuon mestauspaikan oppikoulun alaluokilla, ja sittenpä on ihana saada hyväilypalkkio kasvattiäidiltä ja päästä taas villinä ja vapaana luontoon, kuumille kallioille, humiseviin metsiin, myös tihuja tekemään, mutta ennen kaikkea nauttimaan luonnon kauneudesta. Kukkien ihanista väreistä, vanamon kalpeudesta, kielon huumaavasta tuoksusta, ruiskukan sinestä, ympäristön mykistävästä lumoavuudesta.

Toki kokea myös vaaran hetkiä, jolloin hukkumiskuolema ei kaukana ole, ampua teräskärkinen vasama leikkitoverin ranteeseen niin että siinäkin hengenlähtö on lähellä. Myös oma pöyhkeys ja omahyväisyys, kumma kyllä, joutuvat pienen pojan puntariin.

Sitten taas riemuitaan! Sitten kohoaa ilo ylimmilleen, iloitaan nimipäivistä, missä laulu raikaa, kattilankannet rämisevät niin että elättivariskin intoutuu mukaan joukkoon vaakkumaan.

Onnen poika on Joel Lehtosen, vähemmän onnellisen miehen, positiivisin kirja, sen verran ahdistusta kuitenkin mukana, ettei ylimakeaksi pääse lipsumaan.

hikkaj

SARVilainen - myös lukiessa. Opettaja - ollut. Kieli kaikki kaikessa - suomen kieli. Ei oo Kilven voittanutta - Volterin eikä Eevankaan. Kotiblogipottu. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *