Kirsti Kuronen: Paha puuska

Paha puuska

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kirsti Kurosen Paha puuska on koskettava, runollinen teos ja kertomus neljätoistavuotiaasta Hillasta, jonka vuotta nuorempi veli tekee itsemurhan.

Lauri meni junan alle, tajuatko sä, se meni junan alle! Joo tosta vaan, junan eteen, meidän Lauri.

Laurin sisko Hilla kertoo tarinan omasta näkökulmastaan; Lauri-veli menee junan alle, äiti vetää unilääkkeitä, isä ei kestä surua ja muuttaa Tallinnaan. Jokainen suree omalla tavallaan. Hilla viettää aikaansa metsässä kivellä istuen ja juttelee samalla ääneen Laurille. Miksi hän teki sen? Eihän Lauri ollut itsemurhatyyppiä? Oliko se vahinko? Hilla haluaa selvittää syyn, jotta ymmärtäisi Lauria paremmin.

Tarina on lyhyt, runollinen ja nopeasti etenevä. Suru muuttaa muotoaan ja elämää on elettävä eteenpäin. Kirjan lopussa kuullaankin vielä aikuisen Hillan mietteitä ja muistoja Laurista. Onpa Hilla kirjoittanut Laurille laulunkin ja laulu löytyy oikeasti Youtubesta. Kirjan lopussa on sanat ja linkki tähän biisiin. Laulun kuunneltuani tarina tuli realistisemmaksi.

Joillekin tarina on todellisuutta, ehkäpä tästä tarinasta saa hieman lohtua. Läheisen itsemurha muuttaa elämää pysyvästi, mutta surukin muuttaa muotoaan ja siitä voi selvitä.

Lina

Lukemista rakastava Lina oppi lukemaan 5-vuotiaana ja sen jälkeen kirja onkin ollut kädessä lähes aina. Lina tykkää etenkin dekkareista ja suomalaisten kirjailijoiden teoksista, mutta lukee mielellään myös jotain uutta ja erilaista! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...