J. K. Rowling: Paikka vapaana

Paikka vapaana

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Barry Fairbrother on kuollut, se on selvä kuin pläkki.

Barryn kuolema jättää tyhjän paikan Pagfordin kaupunginvaltuustoon. Sitä lähtee havittelemaan yksi jos toinenkin omat lehmät ojissaan. Pikkukaupungin väki näyttää todelliset kasvonsa, kun kaikki keinot otetaan käyttöön ja samalla nähdään, miten paljon yksi ihminen voi myös poissaolollaan vaikuttaa.

Paikka vapaana on Rowlingille mahdollisuus päästää pahuus valloilleen aikuiseen makuun ja koska Rowling on kirjoittanut eeppisen saagan hyvän ja pahan taistelusta, ei ole mikään ihme, että hän osaa tuoda ihmisistä pahimmat esiin.

Epämiellyttävät ihmiset eivät ole monen suosikkilukemistoa, mutta pidin kirjan purevuudesta ja siitä, kuinka kaikesta kuultaa kuitenkin totuus. Henkilökaarti on monipuolinen, pienen kylän kokoinen, joten kaikkien perässä pysyminen on välillä hankalaa. Paikka vapaana kypsyy hitaasti mutta pitää kuitenkin otteessaan, eikä loppua osaa aavistella. Siitä en ole kuitenkaan varma, jatkoinko lukemista kirjailijan taitojen vai maineen takia.

Jos on koukussa peribrittiläisiin saippuasarjoihin, nauttii varmasti pikkukaupunkilaisesta draamasta, jonka Paikka vapaana tarjoaa.

Paula

Paula on fanaattinen lukija ja yhtä aikaa on yleensä niin kaunoa kuin kaiken maailman tietokirjallisuuttakin luettavana. Paula etsii aina erikoisia lukukokemuksia, mutta silti joitakin lempikirjailijoitakin löytyy. Lukemisen lisäksi matkustelu ja kaikenmoiset käsityöt kuuluvat rakkaisiin harrastuksiin. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 293 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...