Eppu Nuotio: Paine

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Eppu Nuotion viides Pii Marin -trillerisarjassa on Paine. Lukiessani tätä kirjaa tuli mieleen, että kirjan nimi voisi aivan hyvin olla Piina, sillä niin se piti otteessaan.

Kirjassa kulkee jälleen kaksi tarinaa rinnakkain ja siksi se on taattua ahmimiskamaa, sillä koko ajan on saatava tietää, kuinka se toinen juttu etenee. Henkilökuvat ovat sen verran herkullisia.

Jo edellisessä kirjassa Varjo annettiin hiukan esimakua Pii Marinin isästä. Häneen kohdistuvat tutkimukset jatkuvat nyt tässä kirjassa ja käänteet ovat varsin jännittävät, suorastaan piinaavat, ja aiheuttavat painetta. Piin isä oli tansanialainen, joten tutkimukset muuttuvat kansainvälisiksi. Isä on kuollut, mutta miksi — sitä aletaan tutkia. Pii haluaa tietää syyn ja koska hänen avomiehensä on poliisi, tutkimukset edistyvät, vaikka ollaan lomalla.

Toisessa tarinassa Piin veli Joel muuttaa Piin entiseen asuntoon, kun Pii itse on muuttanut Juha Heinon luokse. Joel tulee tutustumaan uusiin naapureihinsa, Irikseen ja Pasiin. Iris hakee apua Joelin luota, koska pelkää Pasia. Miksi, se onkin ehkä tämän kirjan jännittävintä antia.

Eppu Nuotio onnistui jälleen! Nyt on vain jäätävä odottamaan jatkoa. Sitä on ihan pakko saada, koska moni asia jäi avoimeksi.

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *