Sharon Rentta: Päivä eläinten paloasemalla

Päivä eläinten paloasemalla

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Päivä eläinten paloasemalla on informaatiota puhkuva lastenkirja, jonka keskiössä on innokas, aloitteleva palomies Hirvi.

Kaikki alkaa siitä, kun hirvi saapuu uudelle työpaikalleen ja tapaa monenkirjavat kollegansa. Seuraavaksi peruskouluttaudutaan, pukeudutaan suojavarusteisiin ja lähdetään tutkimaan erilaisia työtehtäviä. Pelastetaan korvamaki kirahvin päälaelta, katukaivoon juuttunut strutsi sekä vesiränniin itsensä sullonut mäyräkoira.

Välissä vietetään ruokatuntia – tällä kertaa palomies Koira tarjoilee bravuuriaan tölkkiruokaa – rentoudutaan biljardin parissa ja pidetään huolta palomiehille tärkeästä fyysisestä kunnosta. Lopulta päästään hoitamaan ihan oikeasti haastavaa tehtävää, kun kilpikonnapapan 249 syntymäpäiväkynttilää aiheuttavat tulipalon. Tällöin palomies Hirvi näyttää kaikille urhoollisuutensa sekä nopean ajattelukykynsä, jonka seurauksena hän ansaitsee sen ehkä kaikista parhaimman paikan, paikan paloauton ratin takana.

Päivä eläinten paloasemalla on kuvakirja, jossa on kaikki kohdallaan. Eläimet ja palomiestouhut, mitäpä sitä muuta tarvitaankaan, niin on jo monen pikkulukijan mielestä kyseessä mielenkiintoinen kirja. Eipä siis ihme, että tämä on jo toinen suomenkielinen painos, lukijoita riittää ihan varmasti. Hyviä juttuja edellä mainittujen lisäksi ovat niin ikään jo ilmi tullut oikea palomiesinformaatio sekä silmää miellyttävä kuvitus. Suositan siis monella tapaa.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaisan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 316 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...