Michel Rabagliati: Paul at Home

Paul at Home

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Paulin elämässä mikään ei ole dramaattisesti pielessä. Ura sarjakuvataiteilijana etenee hyvin, ja kirjamessuillakin Paulin uusin teos otetaan innostuneesti vastaan. Vaikka uransa puolesta Paul elääkin jonkinlaista huippukautta, näin muuten kaikkea leimaa haikea surumielisyys. Nuoruuden innostus on jo ajat sitten kadonnut, terveys reistailee, avioliitto on hajonnut ja lapsikin on lentänyt pesästä rakentamaan omaa elämäänsä. Huolena on myös oma äiti, joka haluaa antaa periksi ja kieltäytyä syöpähoidoista mielummin kuin jatkaa ankeaksi käynyttä elämäänsä. Lyhyesti, Paulista on tullut yksinäinen ja väsähtänyt keski-ikäinen, joka alkaa ymmärtämään, että elämän loppusuora häämöttää hänelläkin edessä.

Sarjakuvaa aloittaessani en tiennyt, että kyseessä on itse asiassa Michel Rabagliatin osittain omaelämäkerrallisen Paul-sarjan jo yhdeksäs osa. Sarja koostuu itsenäisistä osista, joissa seurataan Paulin arkista elämää aina optimistisesta nuorukaisesta perheen isäksi ja nyt sitten tähän viimeisimpään synkkään iteraatioon. Sarjan faneille Paul at Home on epäilemättä erityisen koskettavaa luettavaa, tarinat kun on yleensä tapana lopettaa sinne nuoruuden huippuvuosiin, kauan ennen päähenkilön väistämätöntä rappiota. Vaikka itseltäni puuttuu tämä laajempi kosketuspintaa hahmoon, niin eipä tuo mitään haitannut, tarina toimii erinomaisesti näinkin.

Rabagliati ansaitsee kehut erityisesti siitä, että hän uskaltaa käsitellä aihettaan suoraselkäisesti. Vertailukohdaksi nousee väistämättä Blossoms in Autumn -sarjakuva, joka käsittelee myös keski-ikää ja sitä miten takana on jo enemmän suljettuja ovia kuin edessä avoimia. Blossoms in Autumnin ratkaisu ongelmaan oli kuitenkin kirjaimellisesti ihme, kun jo vaihdevuodet ylittänyt päähenkilö tuleekin uudestaan hedelmälliseksi ja päähenkilöt pääsevät nauttimaan lapsiperhe-elämästä kuin olisivat kaksikymmentä vuotta nuorempia kuin ovat. Ratkaisu oli kaikessa hyväntahtoisuudessaan niin naiivi, että sarjakuva jäi aikoinaan kokonaan arvostelematta. Rabagliati ei sorru tarjoamaan Paulin tilanteeseen väkinäistä pelastusta, vaan vanhenemisen aiheuttamat tunteet on kohdattava, niin Paulin kuin lukijankin.

Mitä tulee kuvakerrontaan, siinä Rabagliati on omimmillaan. Vaatii taitoa tehdä keski-ikäisen miehen ankeasta arjesta sarjakuva, joka kuitenkin pitää lukijan mielenkiinnon jatkuvasti yllä. Tähän auttaa sarjakuvassa laajalti viljelty musta huumori, arjen ja nykyajan veemäisyydestä kun löytyy loputtomasti kuittailtavaa. Paul at Home on siis kaikkiaan oikein miellyttävä tuttavuus, ihmettelen, että en ole törmännyt sarjaan aikaisemmin. Erityisesti kaikille keski-ikää kolkuttaville sarjakuvaa voi ehdottomasti suositella, en usko että nuorena olisin ymmärtänyt tämän sarjakuvan päälle, mutta näköjään ikääntymisessä on jotain ilojakin.

Nykyaika ei erityisemmin puhuttele Paulia.

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...