Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Olen useamman kerran törmännyt esimerkiksi somen kirjallisuusryhmissä mielipiteisiin siitä, ettei Anne Tylerin kirjoja kerrassaan jaksa lukea, koska niissä ei tapahdu mitään. Mutta olen täysin eri mieltä – voi, miten paljon niissä tapahtuukaan! Ei ehkä mitään ulkoisen juonen rajuja käänteitä, mutta sitäkin enemmän sisäisen maailman myrskyjä. Tämä koskee mitä suurimmassa määrin myös käsillä olevaa Kolme kesäkuun päivää -romaania.
Sitäpaitsi tämä kirja alkaa isolla käänteellä, joka pudotetaan suoraan lukijan syliin: Gail, keski-ikäinen apulaisrehtori, huomaa joutuvansa syrjäytetyksi vapautuvasta rehtorinvirasta. Niinpä hän sanoutuu saman tien kokonaan irti mitä ilmeisimmin silkkaa tuittupäisyyttään, sellaisella ”pitäkää tunkkinne” -asenteella. Samaan aikaan ovat tulossa Debbie-tyttären häät, jotka nekin aiheuttavat Gailissa ristiriitaisia tunteita, etenkin kun ex-aviomies ja Debbien isä Max pöllähtää täysin odottamatta Gailin yövieraaksi kissoineen kaikkineen. Kaiken huipuksi käy ilmi, että Debbien tuleva aviomies Kenneth on joutunut hetkeksi aivan toisen naisen pauloihin juuri ennen häitä.
Tätä kirjaa voisi melkein luonnehtia pienoisromaaniksi, sillä siinä on ainoastaan runsaat 150 sivua, joihin on siis mahdutettu Tylerin mestarillisella kyvyllä lukemattomia havaintoja, mielenliikahduksia ja tunteita – siis etenkin sisäisiä tapahtumia. Morsian Debbie jää väkisinkin hieman taustalle, kun lukijalle kuvaillaan lempeän ironisesti Gailin ja Maxin suhdetta ja henkilökohtaisia ominaisuuksia.
Kun aloin lukea Kolme kesäkuun päivää -romaania, olin aika lailla avoin: en tiennyt etukäteen juuri mitään kirjan henkilöistä tai tapahtumista. Niinpä lähdin ottamaan selvää Gailin persoonasta omasta mielestäni kiinnostuneen lempeänä, mutta sain pian huomata, ettei hän antautunutkaan lempeyteeni: kuten hänen esihenkilönsä, rehtori Marilee, toteaa heti kirjan alkusivuilla, sosiaalinen kanssakäyminen ei ole hänen vahvimpia puoliaan. Tämä tulee mainiosti esille, kun ryppyisiin vaatteisiin sonnustautunut ex-mies Max saapuu rescuekissansa kanssa. Lukija joutuu tuntemaan lähinnä myötähäpeää vuorotellen kumpaakin kohtaan. Missään vaiheessa ei kuitenkaan huudeta tai haukuta. Ei, ihmiset kohtaavat toisensa hienovaraisesti, mutta silti kohtaamiset ovat isoilla tunteilla kyllästettyjä.
Kolme kesäkuun päivää on ehdottomasti suositeltavaa lukemista. Vaikka en ole yhtään kissaihminen – tai ehkä juuri siksi – on pakko mainita se herkullisuus ja tarkkanäköisyys, jolla Tyler kuvaa Maxin kissan olemusta. Entä sitten ihan viimeisen sivun tarjoama loppuratkaisu? Siinä vielä mietittävää tekstin loputtuakin.
