Dan Rhodes: Pieni valkoinen auto

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Dan Rhodes on aivan uusi tuttavuus, eikä mikään turha sellainen. Pieni valkoinen auto on hauska mutta ajattelemisen aihetta antava kirja.

Pariisilainen Veronique kyllästyy sen hetkiseen poikaystäväänsä ja lähtee pienellä valkoisella Fiat Unollaan kulkemaan Pariisin halki pienessä sievässä. Samana yönä samassa tunnelissa sattuu kaahaamaan erään tietyn prinsessan sisältämä auto ja kaikkihan sen tietävät, miten siinä sitten kävi. Pieni valkoinen auto törmää vastaan tulevaan kaahailijaan ja seuraavana aamuna uutisissa ei muusta puhutakaan kuin kuolleesta prinsessasta ja tietenkin valkoisesta autosta, minkä jälkiä onnettomuusautosta on havaittu.

Vaikka kirja keskittyy tapauksen peittelyyn ja auton piilotteluun, ei kirjassa ole paniikin makua tai elämän vilahtelua silmien edessä. Kirja on hauska, ei niinkään kommellusten vaan ihmisten takia. Kirja on myös ilahduttavan minimaalisesti kirjoitettu. Kirjassa ei analysoida joka asiaa tai selosteta jokaista tapahtumaa kyllästymiseen asti. Kuitenkin tulee mietittyä, kuinka itse tekisi ja olisiko se oikein.

Dan Rhodesin huumori puri ja olen valmis kokeilemaan uudestaan.

Paula

Paula on fanaattinen lukija ja yhtä aikaa on yleensä niin kaunoa kuin kaiken maailman tietokirjallisuuttakin luettavana. Paula etsii aina erikoisia lukukokemuksia, mutta silti joitakin lempikirjailijoitakin löytyy. Lukemisen lisäksi matkustelu ja kaikenmoiset käsityöt kuuluvat rakkaisiin harrastuksiin. Kaikki vinkit »

Kommentti

  1. Suosittelen myös Rhodesin Älkää kertoko minulle totuutta rakkaudesta -novellikokoelmaa. Siinä vasta vinksahtaneita rakkauskertomuksia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *